LINTU & YANG

Ludwig van Beethoven: Die Große Fuge op. 133 17'

Karl Amadeus Hartmann: Concerto funébre viululle ja jousiorkesterille 20'
   Introduction
   Adagio
   Allegro di molto
   Chorale

Väliaika 20'

Paul Hindemith: Kamarimusiikkia nro 4 op. 36/3 23'
   Signal. Breite, majestetische Halbe
   Sehr lebhaft
   Nachtstück. Mäßig schnelle Achtel
   Lebhafte Viertel –
   So schnell wie möglich

Felix Mendelssohn: Sinfonia nro 1 c-molli op. 11 34'
   Allegro molto
   Andante
   Menuetto. Allegro molto
   Allegro con fuoco

Konsertin arvioitu päättymisaika on noin klo 21:15. Konsertti on katsottavissa suorana lähetyksenä Tapiola Sinfoniettan Youtube-kanavalla.

Ludwig van Beethoven: Die Große Fuge op. 133 17'

Karl Amadeus Hartmann: Concerto funébre 20'
   Introduction
   Adagio
   Allegro di molto
   Chorale

Paus 20'

Paul Hindemith: Kammermusik 4 23'
   Signal. Breite, majestetische Halbe
   Sehr lebhaft
   Nachtstück. Mäßig schnelle Achtel
   Lebhafte Viertel –
   So schnell wie möglich

Felix Mendelssohn: Symfoni nr 1 c-mol op. 11 34'
   Allegro molto
   Andante
   Menuetto. Allegro molto
   Allegro con fuoco

Konserten med paus tar slut ca 21.15.

Du får gärna ta bilder av konserten utan blixt. Kom ihåg att tagga oss! #tapiolasinfonietta
Alla slags inspelning av konserten är förbjuden.
Ta hänsyn och använd dofter sparsamt.
Vi följer principerna för trygga rum.

Ludwig van Beethoven: Die Große Fuge op. 133 17'

Karl Amadeus Hartmann: Concerto funébre 20'
   Introduction
   Adagio
   Allegro di molto
   Chorale

Intermission 20'

Paul Hindemith: Kammermusik 4 23'
   Signal. Breite, majestetische Halbe
   Sehr lebhaft
   Nachtstück. Mäßig schnelle Achtel
   Lebhafte Viertel –
   So schnell wie möglich

Felix Mendelssohn: Symphony no 1 c-minor 34'
   Allegro molto
   Andante
   Menuetto. Allegro molto
   Allegro con fuoco

The concert ends at c. 9:15 pm, including intermission.

You are free to take photos of the concert without flash. Remember to tag us! #tapiolasinfonietta
Recording of any kind during the concert is prohibited.
Please be considerate and use fragrances sparingly.
We have adopted the principles for safer space.

Suomen kaikkien aikojen tunnetuimpiin kapellimestareihin kuuluva Hannu Lintu on Tapiola Sinfoniettan kauden 2024-25 päätöskonsertin toinen tähdistä Inmo Yangin rinnalla. Raumalla syntynyt Hannu Lintu sai varhaiset musiikkikoulutuksensa sellossa ja pianossa Turun konservatoriossa ja Sibelius-Akatemiassa. Sittemmin hän opiskeli orkesterinjohtoa Atso Almilan johdolla, ja myöhemmin Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalla, esimerkiksi legendaarisen Jorma Panulan opissa.

Uransa aikana Hannu Lintu on johtanut kaikkia Suomen suurimpia orkestereita ja toiminut ylikapellimestarina niin Turussa, Tampereella kuin Helsingissä. Ulkomaisten orkestereiden edessä hän on esiintynyt ympäri maailmaa Australiasta Aasiaan.

Hannu Linnun ohella Tapiola Sinfoniettan päätöskonsertin tähtisumua levittää ylistetty Inmo Yang, joka esiintyi Tapiolassa viimeksi syksyllä 2023. Hän tuli suomalaisen konserttiyleisön näkökenttään voitettuaan vuoden 2022 Sibelius-viulukilpailussa 1. palkinnon sekä erikoispalkinnon Magnus Lindbergiltä tilatun teoksen parhaasta esityksestä. Tuomariston puheenjohtaja Sakari Oramo kommentoi tuolloin: ”Voittaja oli ylivoimainen. Inmon soitossa on niin paljon hyvää sekä musiikillisesti että teknisesti. Hän soittaa laulavasti ja helposti ilman yhtään ylimääräisiä eleitä.”

Päätöskonsertissa Inmo esittää kaksi konserttoa: Karl Amadeus Hartmannin hautajaiskonserton Concerto funèbren sekä Paul Hindemithin Kamarimusiikki n:o 4:n. Inmon työkalu tällä hetkellä on vuoden 1714 Stradivarius-viulu, lisänimeltään ”Joachim-Ma”.

Sinfonia Lahti on perinteet tunteva ja uutta luova lahtelainen, suomalainen ja kansainvälinen orkesteri.

Sinfonia Lahden toiminnan ytimessä on laaja ja monipuolinen sinfoniakonserttien sarja, jota täydentävät laadukkaat viihdekonsertit. Painokkaassa osassa on Lahden ja sen alueen lapsille ja nuorille suunnattu toiminta. Orkesterin koti on Sibeliustalo, jonka ovat listanneet akustiikaltaan yhdeksi maailman parhaista konserttisaleista mm. The Guardian, The Wall St. Journal ja Die Welt.

Vakituisina kapellimestareinaan orkesterilla on jo usean vuosikymmenen ajan ollut maailmalla menestyvät suomalaistaiteilijat – Osmo Vänskä, Jukka-Pekka Saraste, Okko Kamu, Dima Slobodeniouk ja viimeisimpänä syksyllä 2021 orkesterin ylikapellimestarina aloittanut Dalia Stasevska. Samat kapellimestarit ovat toimineet myös orkesterin Sibeliustalossa vuodesta 2000 lähtien järjestämän Sibelius-festivaalin taiteellisina johtajina. Orkesterin päävierailijana toimi 2020–2023 saksalaiskapellimestari Anja Bihlmaier.

Sinfonia Lahden laajan tunnettuuden maailmalla ovat luoneet mittava levytystoiminta, lukuisat ulkomaanvierailut ja verkkokonsertit. Jo yli 30 vuotta jatkunut levytystyö pääosin ruotsalaisen BIS-levymerkin kanssa on tuottanut lukuisia kansainvälisiä levypalkintoja, kolme platinalevyä ja seitsemän kultalevyä tuoneet noin sata äänitettä, joita on myyty maailmanlaajuisesti yli 1,2 miljoonaa kappaletta. Erityistä huomiota ovat saaneet Osmo Vänskän johtamat, orkesterin maineelle kansainvälisesti tunnettuna Sibelius-orkesterina pohjaa luoneet Sibelius-levytykset mm. viulukonserton ja viidennen sinfonian alkuperäisversioista. Orkesterin kunniasäveltäjän Kalevi Ahon tuotannolla on niin ikään merkittävä rooli orkesterin levytystuotannossa.

Sinfonia Lahti on esiintynyt useilla merkittävillä festivaaleilla ja musiikkiareenoilla ympäri maailman, mm. BBC Proms -festivaalilla Lontoossa, Valkeat yöt -festivaalilla Pietarissa, Amsterdamin Concertgebouwssa, Berliinin filharmoniassa, Wienin Musikvereinissa ja Buenos Airesin Teatro Colónissa. Orkesterin konserttivierailut ovat suuntautuneet Japaniin, Kiinaan, Etelä-Koreaan, Yhdysvaltoihin, Etelä-Amerikkaan sekä useisiin Euroopan maihin. Kotimaassa Sinfonia Lahti on vieraillut vuodesta 2007 säännöllisesti Hämeenlinnan Verkatehtaalla ja on tuttu näky myös muilla suomalaislavoilla.

Sinfonia Lahti aloitti säännölliset konserttilähetykset internetissä ensimmäisenä orkesterina maailmassa Classiclive.com-sivustolla vuonna 2007, ja keväällä 2021 julkaistiin orkesterin oma SL Classiclive -konserttiapplikaatio. Vuonna 2015 aloitettu Hiilivapaa Sinfonia Lahti -hanke toi orkesterille kansainvälisen Classical:NEXT-innovaatiopalkinnon vuonna 2018.

Ludwig van Beethovenin myöhäisten jousikvartettojen tuntomerkeiksi on mainittu pelkistyneisyys ja askeettisuus. Kuuro säveltäjänero oli jättänyt arkisen maailman taakseen, eikä jättiläisen ei enää tarvinnut painia jumalten kanssa, vaan hän oli muuttunut heidän kaltaisekseen, suureksi ja yksinäiseksi.

Beethovenin Grosse Fuge valmistui alun perin jousikvarteton op. 130 finaaliosaksi, mutta tuttaviensa painostuksesta hän jätti sen pois ja julkaisi sen vasta joitakin päiviä ennen kuolemaansa vuonna 1827.

”Suuressa fuugassa” klassistisen estetiikan aisaparit, vaihtelevuus ja yhtenäisyys, dialektinen liike ja rakenteellinen lujuus, konflikti ja sen ratkaiseminen, on jännitetty kauas toisistaan. Huolimatta ilmestyksenomaisuudestaan ja panssarivaunumaisesta monumentaalisuudestaan Grosse Fuge välttää sinfonioiden symbolisen ja ihanteikkaan kielenkäytön ja liikkuu omalla abstraktilla tasollaan.

Teosjärkäle hahmottuu viideksi jaksoksi: raivokas johdanto, ensimmäinen fuuga kolmine muunnelmineen, toinen fuuga, samoin kolmine muunnelmineen, fuugien yhteiseen kehittelyyn kolmine välijaksoineen ja päätösjaksoon.

Teosesittely: Antti Häyrynen

Karl Amadeus Hartmannin suppeassa tuotannossa kuuluu 1900-luvun kohtalokkaiden käänteiden väliin putoajiin. Vuodesta 1933 toisen maailmansodan loppuun Hartmann vetäytyi esisäiseen maanpakoon kansallissosialistisen Saksan tapahtumista. Concerto funéere valmistui sodan alkuvaiheissa, kuten säveltäjä päiväkirjaansa merkitsi: “kirjoitettu ensimmäisinä sotapäivinä syys-marraskuussa 1939”.

Hartmann palasi teokseen uudelleen vuonna 1959, jolloin hän muokkasi sen uudestaan ja nimesi italiaksi Concerto funebreksi. Teos esitettiin ensi kerran sodan aikana Sveitsissä vuonna 1940 ja lopullisessa muodossaan Saksassa vuonna 1959. Concerto funebre on hienoimpia ja välittömimpiä musiikillisia muistomerkkejä sodan ja totalitarismin ajalle. Siinä yhdistyy onnistuneesti vahva eetos kirkkaaseen ajatukseen ja koruttomaan tunneilmaisuun.

Hartmann kertoi, kuinka konsertossa ”aikamme älyllinen ja henkinen toivottomuus… saavat vastineekseen toivon kipinän, josta kertovat kaksi koraalia teoksen alussa ja lopussa. Aloittava koraali soi pääosin viulusoolossa.” Alun surullinen hussilaiskoraali on liitetty Münchenin sopimukseen 1938 ja siitä seuranneeseen Saksan hyökkäykseen Tsekkoslovakiaan. Katolista mielivaltaa vastaan 1400-luvulla taistelleiden protestanttien laulu ”Te Jumalan soturit” on tunnettu monista muistakin sävellyksistä

Päätösosan surumarssi on puolestaan venäläinen vallankumouslaulu, joka tunnettiin myös Suomessa (”Te uhreina kaaduitte taistelohon”). Hartmann oli saanut sävelmän opettajaltaan, joka oli kuullut sen ollessaan internoituna Venäjälle I maailmansodan aikana. Samaa sävelmää käyttää Shostakovitsh 11. sinfoniansa (1957) hitaassa osassa.

Konserton neljä osaa seuraavat toisiaan tauotta. Ensimmäinen osa on lyhyt 15-tahtinen hidas johdanto (Introduktion - Largo), jossa sooloviulu esittelee sisäistyneen koraaliteeman orkesterin säästeliäällä säestyksellä. Laaja toinen osa (Adagio) uppoutuu tragediaan orkesterin tukiessa riipaisevaa viulusooloa surumarssin tahdein. Väkivallan äänet tulvivat nopeassa osassa (Allegro di molto), jossa motoriset rytmit ja räikeät purkaukset haastavat sooloäänen. Kamppailu päättyy sooloviulun kadenssiin, johon orkesteriosuus rauhoittuneena liittyy.

Orkesteri avaa teoksen finaalin (Choral. Langsamer Marsch: Breit) tyylitellysti tulkitulla surumarssilla. Sen ylle kutoo sooloviulu omaa valituslauluaan, joka poimii aineksia koraaliteemasta. Lyhyt osa marssii kohti hiljaisuutta, jonka katkaisee loppusointu.

Teosesittely: Antti Häyrynen

Romanttisen musiikin tunnepaatos koettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen aikansa eläneeksi. Taakse jäi myös yksilökeskeinen idealismi, jonka tilalle kaivattiin suorasukaisuutta ja yleispätevyyttä. Paul Hindemith innostui 1920-luvun ajan hengestä estottomuudella, joka tienasi hänelle 1930-luvulla ”rappiosäveltäjän” leiman.

Vuonna 1921 Hindemith aloitti Donaueschingenin musiikkijuhlia varten eri opuksiin jakautuvan Kammermusik-sarjan, joka pyrki elvyttämään Bachin Brandenburgilaisisten konserttojen yhteisöllistä musikaalisuutta ja rikastamaan orkesteri-ilmaisua pienillä ja selkeäsointisilla kokoonpanoilla. Vain kaksi sarjan teoksista on tarkalleen ottaen kamarimusiikkia, muut eri opuksiin jakautuneet kuusi teosta ovat konserttoja eri kokoonpanoille.

Kamarimusiikkia nro 4 op. 36/3 on säveltäjän otsikoimana ”sooloviululle ja suurelle kamariorkesterille”. Omistuksessa puhaltaa dadaismin henki: "Yashnykneshpeff rakkaan leijonan syntymäpäiville”. Saundimaailma ei ole perinteisesti kamarimusiikillinen, vaan orkesteri kurottaa äärilaidoille, kirpeisiin korkeuksiin kahdella piccololla ja matalalla kyntäen bassoklarinetilla, kontrafagotilla, tuuballa ja neljällä kontrabassolla. Viuluja kokoonpanossa ei ole lainkaan.

Myös viulusoolo on muotoiltu muita konserttoja näyttävämmäksi ja kantaesityksessä sen soitti Hindemithin kvartettitoveri Liccio Amar. Teoksen aloittaa orkesterin synkeä Signaali, joka marssii sotaisana ”majesteetillisissa puolinuoteissa”. Viulusoolo lasketaan irti päättäväisesti rynnistävässä toisessa osassa (Sehr lebhaft). Keskimmäinen osa on teoksen laajin, ”Yökappale” (Nachtstück, Mäßig schnelle Achtel), jossa orkesterin tummat värit tukevat alakuloisen mietteliästä viulusooloa. Viulu liitelee herkkänä orkesterin yläpuolella ja hämärän ympäröimässä yksinäisyydessään se muistuttaa Shostakovitshin paljon myöhäisempiä teoksia.

Trumpetti avaa riuskasti ja kontrapunktisesti etenevän neljännen osan (Sehr lebhaft), jonka moniääniseen kudokseen viulu liittyy. Siihen kuuluu myös duetto rumpujen kanssa sekä trumpetin piirittäminen kiukkuisella bravuurilla, joka jatkuu suoraan finaaliin. Sen tempomerkintä on ”niin nopeasti kuin mahdollista” (So schnell wie möglich) ja viulu jatkaa katkeamatonta virtuoosiliikettä piittaamatta  orkesterin viskomista hyväntuulisista kommenteista.

Teosesittely: Antti Häyrynen

Felix Mendelssohn kirjoitti vuosina 1821-23 yhteensä kaksitoista sinfoniaa jousille, jotka ylittivät myöhemmät julkaistut viisi sinfoniaa vakavuudellaan ja ankaralla tekniikallaan. Säveltäessään c-molli-sinfoniaansa vuonna 1824 Mendelssohn aikoi ensin antaa sille numeron kolmetoista, mutta risti sen julkaistessaan esikoiseksi luultavasti siksi, että käytti ensi kertaa täyttä sinfoniaorkesteria.

Jousisinfonioiden barokkinen kontrapunkti ja fuugat ovat opus 11:ssa jääneet taakse, mutta ei niiden kiihkeä intensiteetti. Ensimmäinen osa (Allegro molto) hyökkää eteenpäin kuin takaa-ajettuna, vaikka lyyriset sivuteemat pian valavat öljyä laineille. C-molli – Beethovenin “Kohtalosinfonian” sävellaji – velvoittaa kuitenkin keskittymään iskevään draamaan ja nuori säveltäjä on tehnyt parhaansa mahduttaakseen tunteelliset eleensä klassisiin muotoihin.

Vaikka Mendelssohnin teemat eivät ole vielä yhtä mieleenpainuvia kuin tunnetummissa “Italialaisessa” tai “Skottilaisessa” sinfoniassa, hän hallitsee kehittelyn sinfoniset manööverit ja rutistaa osan painokkaasti loppuun. Hidas osa (Andante) on vastapainoksi korostetun yksinkertainen, pyöritellen aiheitaan sulavan elegantisti. Jännitystä tuovat vaskisina uhkaavat mollikohtaukset, jotka lämpimät puupuhallinaiheet pian puhaltavat pois.

Beethoven tulee mieleen myös jyskyttävästä menuetista (Allegro molto), johon Mendelssohn on ammentanut myös koulittua kontrapunktiansa. Lempeä triotaite pehmentää huomattavasti vaikutelmaa, ja schubertmainen viattomuus pääsee hetkeksi vallalle, ennen kuin menuetin kertaus survoo sen jalkoihinsa.

Finaalissa (Allegro con fuoco) ei säästetä tunteita senkään vertaa. Pääosassa on avausosasta tuttu synkkä syöksy, jolle Mendelssohn virittää kuitenkin herkullisen vastineen pizzicatojen säestämällä marssiaiheella. Siitä tuntuu tarttuvan tuliseen pääteemaan optimismia, jota ilmentää myös uljas fuuga. Säntillisten kertausten jälkeen maaliintulo on fanfaarien säestämää voitonjuhlaa.

Teosesittely: Antti Häyrynen

Then, young girls naked and slender as reeds,
Danced the Shadow of the North Wind.
First they stood quiet as a field of corn
upon a still day.

And muted drums murmured of the drowsy heat.
Then the reed pipes
whispered of the evening breeze,

And the dancers’ arms rippled
like a breeze-stirred meadow
When the grass is high.

Then they moved gently as leaves flutter with the first breathing of a storm.
The wind strengthened to the melody of harps
And they swayed like papyrus
bowing in the marsh.

And the music heralded the storm
They were like trees where branches
Clasp, great winds and cater their leaves
As tempest driven offerings to the racing clouds.

Thunder muttered to the surge of drums
Until it seems that we were encompassed by a mighty storm
And as the music drifted into peace
The dancers’ rhythm turned to gentleness
Then the music enfolded quietness
And they were still, as trees upon a silent evening.

Always must I be Pharaoh,
Remote and wise and undisturbed
With no save Neyah I put off this garment of control.

I could not even be impatient
When the mirror showed my hair unsmooth,
Nor if the outline of my eye was smudged,
Could I throw wax upon the floor,
As I sometimes longed to do.

Always I had to preserve an unflawed calm,
As though the light around me shore like pearl
Instead of being flickered with the red of anger.

None knew that I felt like a harp to tightly strung,
Which at a touch giving forth harsh discords.

That crowns and wigs and
ceremonial robes were heavy
After a tunic and loose hair,
That to sit immobile a throne tired my muscles
Which were used to freedom.

In the temple I had been much alone
But now except when I was sleeping,
or in my sanctuary,
People were always with me,
People to whom I must be wise and kind.

There was no one who knew my secret
doubts and fears,
Or heard the foolish,
angry words that did not pass my lips,
But shouted in the silence of my thoughts.

Neyah and I were together, yet I was lonely:
Though I had his companionship,
I longed for that double link where each to each
Is like the balanced scale.

I could not tell Neyah of my longings,
Because I feared he would be sorrowful if he knew
That though I ruled beside him,
I still felt the loneliness of all women
Who do not have a man to share their lives with.

Tapiola Sinfonietta on vakiinnuttanut asemansa Suomen johtavana kamariorkesterina. Vuonna 1987 perustettu Espoon kaupunginorkesteri on 43 soittajan dynaaminen kokoonpano, jonka raikkaat ja vivahteikkaat tulkinnat saavat kiitosta aikakaudesta ja tyylisuunnasta riippumatta.

Orkesteri esiintyy usein ilman kapellimestaria, mikä kuuluu kamarimusiikillisena yhteissoittona, jossa jokaisella muusikolla on ratkaiseva rooli.

Vuodesta 2000 alkaen orkesterilla on ollut johtamismalli, jossa orkesterin taiteellisesta suunnittelusta vastaa kahden muusikon ja intendentin muodostama johtoryhmä. Keskustelevuus ja monitaiteellisuus ulottuvat myös yhteistyöhön taiteellisten partnereiden, residenssitaiteilijoiden sekä vierailevien kapellimestarien ja solistien kanssa. Kaudella 2024/25 taiteellisina partnereina toimivat kapellimestari Ryan Bancroft ja kitaristi-säveltäjä Marzi Nyman. Residenssitaiteilijana työskentelee pianisti Irina Zahharenkova.

Orkesterin kotisali on Espoon kulttuurikeskuksessa, ja esiintymiset saavuttavat kuulijoita myös konserttisalien ulkopuolella. Poikkeuksellisen laaja-alainen yleisötyö tavoittaa Espoossa kaikki ikäryhmät kohtuvauvoista senioreihin.

Orkesteri vierailee säännöllisesti kotimaisilla festivaaleilla. Vierailut ulkomailla ovat vahvistaneet kansainvälistä tunnettuutta palkitun diskografian ohella.

www.tapiolasinfonietta.fi
Kuva: Maarit Kytöharju

Oikeudet muutoksiin pidätetään / Subject to change without notice

*poissa syksyn 2024 / Absent fall 2024