Igor Stravinsky: Konsertto Es-duuri ”Dumbarton Oaks” 15'

Tempo giusto
Allegretto
Con moto

Wolfgang Amadeus Mozart: Viulukonsertto nro 2 D-duuri KV211 23'

Allegro moderato
Andante
Rondeau, Allegro

Väliaika 20'

Igor Stravinsky: Konsertto jousiorkesterille D-duuri ”Basel” 12'

Vivace
Arioso: Andantino
Rondo: Allegro

Wolfgang Amadeus Mozart: Viulukonsertto nro 5 A-duuri KV219 ”Turkkilainen” 25'

Allegro Aperto 
Adagio
Rondeau. Tempo di Menuette - Allegro

Konsertin arvioitu kesto on n. 105 min, ja se loppuu n. klo 20.45.

Igor Stravinsky: Konsert i Ess-dur ”Dumbarton Oaks” 15'

Tempo giusto
Allegretto
Con moto

Wolfgang Amadeus Mozart: Violinkonsert nr 2 D-dur KV211 23'

Allegro moderato
Andante
Rondeau, Allegro

Paus 20'

Igor Stravinsky: Konsert i D-dur för stråkorkester ”Basel” 12'

Vivace
Arioso: Andantino
Rondo: Allegro

Wolfgang Amadeus Mozart: Violinkonsert nr 5 A-dur KV219 ”Den turkiska” 25'

Allegro Aperto 
Adagio
Rondeau. Tempo di Menuette - Allegro

Konserten är cirka 105 minuter lång, och den avslutas omkring kl. 20.45.

Du får gärna ta bilder av konserten utan blixt. Tagga oss gärna @tapiolasinfonietta.
Alla slags inspelning av konserten är förbjuden.
Ta hänsyn och använd dofter sparsamt.
Vi följer principerna för trygga rum.

Igor Stravinsky: Concerto in E flat major ‘Dumbarton Oaks' 15'

Tempo giusto
Allegretto
Con moto

Wolfgang Amadeus Mozart: Violin Concerto no. 2 in D major KV211 23'

Allegro moderato
Andante
Rondeau, Allegro

Intermission 20'

Igor Stravinsky: Concerto in D major ‘Basel’ 12'

Vivace
Arioso: Andantino
Rondo: Allegro

Wolfgang Amadeus Mozart: Violin Concerto no. 5 in A major KV219 25'

Allegro Aperto 
Adagio
Rondeau. Tempo di Menuette - Allegro

The concert lasts approximately 105 minutes, and ends around 8:45 p.m.

You are free to take photos of the concert without flash. You may tag us @tapiolasinfonietta.
Recording of any kind during the concert is prohibited.
Please be considerate and use fragrances sparingly.
We have adopted the principles for safer space.

Puolalainen viulisti Maria Włoszczowska tunnetaan monipuolisesta musikaalisuudestaan. Hän esiintyy solistina, liidaajana ja kamarimuusikkona sekä toimii Royal Northern Sinfonian taiteellisena partnerina ja Euroopan kamariorkesterin konserttimestarina.

Viimeaikaisia uran kohokohtia ovat Marian soolodebyytti BBC Promsissa Royal Northern Sinfonian ja kapellimestari Dinis Sousan kanssa sekä Euroopan kamariorkesterin liidaaminen Mozartwoche Salzburgissa ja Kronbergissa. Maria esiintyy säännöllisesti Wigmore Hallissa ja kansainvälisillä festivaaleilla, kuten Musikdorf Ernen, Lockenhaus Festival, Lammermuir Festival ja IMS Prussia Cove.

Kaudella 2022–23 perustettiin Marian johtama Valo Quartet, joka debytoi Resonances-festivaalilla Brysselissä ja on sittemmin esiintynyt Trasimeno Music Festivalilla Italiassa sekä Helsinki Seriös -sarjassa Suomessa.

Maria soittaa Francesco Stradivarin viululla.

Joonas Tikkanen on visuaalisen suunnittelun huippunimi, jolla on pitkä kokemus esityssuunnittelusta näyttämö-, sirkus- ja installaatiotaiteen parissa. Tikkanen on valmistunut Tampereen Taiteen ja viestinnän oppilaitokselta valo- ja videosuunnittelun koulutuslinjalta vuonna 2012. Hän on työskennellyt alalla vuodesta 2005 lähtien ja tehnyt ensimmäiset suunnittelutyönsä vuonna 2008. Hän on suunnitellut visuaalisia kokonaisuuksia useihin teoksiin tanssin, teatterin, musiikin sekä sirkus- ja installaatiotaiteen saralla.

Hänen viimeaikaisia suunnittelutöitään on nähty Tampereen Filharmonian, Tampere Talon ja Tampereen Teatterin yhteistuotantona tehdyssä Taru Sormusten Herrasta suurtuotannossa, Lauri Porran Helsingin Juhlaviikoilla Senaatintorin portailla esitetyssä Basso-teoksessa, Johanna Nuutisen HZ, Hyöky ja Skin Hunger tanssiteoksissa, Kenneth Kvarnströmin Bolero 2.0 tanssiteoksessa, Tero Saarisen tanssiteoksessa nimeltä Wedge sekä Tukholman Kaupunginteatterin päänäyttämöllä Kulla Gulla ja A Chorus LIne teatteriteoksissa.

Joonas Tikkanen on Tapiola Sinfoniettan kumppani Indie-sarjan konserttien suunnittelussa ja toteutuksessa.

Igor Stravinsky (1882–1971) aloitti seikkailunsa eri tyylien ja aikakausien parissa, kun ei Kevätuhrin (1913) jälkeen tiennyt minne jatkaa. Uusklassisissa teoksissa menneisyydestä irrotettu tyyli ja ratkaisut alkoivat Stravinskyn käsissä elää omaa elämäänsä. Syntyi musiikkia, joka kertoi musiikista. Stravinskyn uusi klassismi painotti musiikin merkitystä abstraktina ja aineettomana taiteena, jota maailman myrskyt eivät pysty heiluttelemaan.

Dumbarton Oaks -konsertto oli tämän kehityslinjan tyypillisiä edustajia. Aloite teokseen tuli vuonna 1937 herra ja rouva Robert Woodsilta, jotka halusivat juhlistaa 30-vuotishääpäiväänsä sävellystilauksella. Stravinsky vieraili pariskunnan luona Dumbarton Oaksissa (Washington DC). Stravinsky soitti mielellään Bachia ja oli ihastunut Brandenburgilaisiin konserttoihin, joista jousille sävelletty kolmas tuli uutuusteoksen esikuvaksi.

Bachista muistuttavat konserton kolmiosainen rakenne (nopea–hidas–nopea) sekä kontrapunktisesti leikittelevä ote. Aitoa Stravinskya ovat vaihtuvat tahtilajit ja terävät sointivärit. Poissa ovat 1920-luvun uusklassisten teosten vieraannuttavat tehot ja tilalla hilpeä soittimellinen peli.

Ensimmäinen osa (Tempo giusto) rientää energisesti eteenpäin, yllättävän iskutuksen ja kirpeiden sointujen merkitessä keveää etenemistä. Alttoviulut käynnistävät vakavahenkisemmän fuugan, josta puhaltajien voimin palataan alkujakson iloiseen toimeliaisuuteen. Päätös on sovittelevan lempeä pitkine nuotteineen.

Väliosan (Allegretto) ostinatomaisesti hyppelehtivä vuoropuhelu on sävyltään ironinen, mutta myös balettimaisen ilmeikäs. Sen keskitaitteessa klarinetti ja huilu virittävät salaperäisemmän dialogin, mutta avoimemmin komediallinen – osassa lainataan Verdin Falstaff-oopperan avausta – palaa takaisin, raueten lopun koraalimuodostelmiin.

Päättäväisesti marssiva finaali (Con moto) painottuu jälleen motoriseen liikkeeseen, johon liittyy nyt pakottavampi ja iskevämpi tuntu. Lyhyt fuuga nostaa esiin hyökyvän huipentuman, jonka jälkeen tempo levenee kuin vetääkseen henkeä. Vilkas temaattinen pallottelu palauttaa jälleen liikkeen ja vääjäämättömästi kuin pienoisveturi musiikki puskee sykkivän teoksen loppuunsa.

Teosesittely: Antti Häyrynen

”Sävellyksen hyvä esittäminen nykyistä makua tyydyttävällä tavalla ei ole niin helppoa kuin monet kuvittelevat: he luulevat tekevänsä oikein koristellessaan ja poimutellessaan sävellystä narrimaisesti oman päänsä mukaan eikä heillä ole minkäänlaista tuntumaa sävellyksessä ilmaistavaan tunnepohjaan.

Ei näet riitä, että soittaa pelkästään sen, mikä on merkitty ja määrätty eikä sitten lisää siihen mitään muuta, vaan esityksissä on oltava oikeaa tunnetta: on antauduttava ilmaistavan mielenliikutuksen valtaan sekä lisättävä ja esitettävä hyvää tyylitajua osoittaen kaikki nuottien sitomiset, etuheleet, aksentit, fortet ja pianot – sanalla sanoen kaikki mitä ikinä kuuluu hyvän maun mukaiseen esitykseen ja jonka voi oppia pelkästään pitkän kokemuksen mukanaan tuoman terveen arvostelukyvyn turvin.”

Leopold Mozart esitteli Viulunsoiton perusteissaan (1787) klassisen tyylin tuntomerkit koulumestarin ottein. Wolfgang Amadeus Mozart (1756–1791) sai viulunkäsittelyssä oppinsa kirjaimellisesti isän kädestä. Viulukonserton nro 2 KV 211 Mozart sävelsi vuonna 1775 joko itselleen tai jollekin Salzburgin hoviorkesterin viulisteista, mutta yhtä kaikki sulavaan galanttiin tyyliin.

Tuossa tyylissä voi erottaa ranskalaisia aksentteja, joita arvostettiin aikakauden hovikulttuurissa. Kaikki tuntuu tähtäävän muotopuhtauteen ja tasapainoon, jonka keskellä sooloviulu säteilee suvereenina. Ensimmäisen osan (Allegro moderato) orkesteriesittelyssä tai pääteemassa ei ole mitään huomiota herättävää, mutta sooloviulun astuessa esiin Mozart kylvää melodista kekseliäisyyttään katkeamattomana virtana. Vastakkainasettelua on tarjolla hyvin vähän ja kaikki tähtää notkeaan sulosointuisuuteen.

Tuo asenne korostuu hitaassa osassa (Andante), joka on sonnustettu viehkeäksi soitinaariaksi. Orkesteri jää innostuneen ihailijan rooliin ja viulisti pääsee loistamaan cantabile-taidoillaan. Pienet kaihomieliset herkistelyt eivät riko autuasta onnen tilaa. Ranskalaisittain Rondeauksi merkitty finaali (Allegro) silaa teoksen elegantilla eloisuudella, joka edellyttää solistilta suurempaa mutta aina kultivoitunutta virtuoosivaihdetta.

Teosesittely: Antti Häyrynen

Yhdysvalloissa vuonna 1946 Paul Sacherille ja Baselin kamariorkesterille valmistunut Concerto in Ré (Konsertto D-sävellajissa) oli Igor Stravinskyn uusklassisista teoksista viimeisiä. Konserttoa säveltäessään hän valmistautui jo viimeiseen tyylinmuutokseensa, ankaraan kontrapunktiin ja sarjallisuuteen. Concerto in D:ssä Stravinsky pitäytyi pelkistetyssä otteessa, kineettisten rytmien balettimaisessa leikittelyssä, esikuvanaan Bachin Brandenburgilaiset konsertot.

Ensimmäisessä osassa (Vivace) duuri- ja mollisoinnut iskeytyvät iloisesti kirskahdellen toistensa kimppuun. Välitaitteen katkelmalliset teemat tavoittelevat varhaisempien teosten seesteisyyttä, mutta särmikkäät rytmit ja terävät aksentit karkottavat nostalgian, ja lopussa tiukasti sätkivät ostinatot palaavat takaisin.

Hidas osa (Arioso: Andantino) on harmoniselta kieleltään yllättävän perinteinen, mutta sen keinuvissa rytmeissä ja viehkeästi kaartelevassa sävelmässä on myös jotain salaviisasta ja arvaamatonta. Finaalirondo (Allegro) sitä vastoin kihisee kiukkuista energiaa. Ikiliikkujamainen eteneminen katkeaa yhä uudelleen hellämielisiin poikkeamiin ja kuumeinen lataus purkautuu vasta aivan lopussa.

Teosesittely: Antti Häyrynen

Wolfgang Amadeus Mozart sävelsi kesäkuusta joulukuuhun mennessä 1775 neljä viulukonserttoa, jotka kertovat kuinka Mozart kehitti tietyn tyylin ja formaatin olosuhteisiin nähden täydelliseksi. “Et itsekään käsitä kuinka hyvin soitat”, kirjoitti Leopold pojalleen vuonna 1777. Kolmen viimeisen viulukonserton ranskalaistyyliset finaalit viittaisivat siihen, että hän oli ehkä ajatellut ottavansa teokset mukaan Ranskan-matkalleen vuonna 1778.

Mozart huipensi viulukonserttojen tiiviin sarjan A-duuri-konsertossaan KV 219, joka on silattu 19-vuotiaan kokemuksella ja itsevarmuudella hehkeillä melodioilla sekä kekseliäillä yllätyksillä. Sulavuus ja henkevyys ovat pääosassa, mutta feodaalisen muodollisuuden sijasta musiikki elää joka tahdillaan, välttelee aggressiivista virtuoosifraseologiaa, mutta edellyttää jatkuvaa sormien ja älyn valppautta, hetkeen tarttuvaa inspiraatiota.

Ensimmäisen osan (Allegro aperto, aperto = avoimesti) aloittaa kevyt ja linjakas orkesterijohdanto, joka valmistelee solistin Adagio-sisääntuloa. Pääteema purkautuu solistiesittelyn suvannon jälkeen esiin vastaansanomattomalla riemulla. Kehittelyn ja kadenssin jälkeen johdannon orkesteriaihe lyö sinetin osan loppuun.

Verrattuna pianokonserttoihin viulukonserton hidas osa (Adagio) keskittyy kokonaan melodiseen kauneuteen. Asiaan kuuluu, että orkesteri vetäytyy kohteliaasti taka-alalle, mutta sen hienovaraiset liikkeet täydentävät kokonaisuuden herkullisesti.

Finaalirondossa (Tempo di Menuetto – Allegro) Mozart vapauttaa aikaisemmissa osissa tarkoin kontrolloidun mielikuvituksensa. Kolmijaksoista osaa kehystää ranskalaisittain siro menuetti, joka saa väliin kontrastiksi synkeän turkkilaisaiheen a-mollissa – janitsaariorkesterien pelottavat äänet muistettiin Itävallassa vielä vuosikymmeniä turkkilaisvaaran hälvettyä. Tästä pièce de résistance -jaksosta huolimatta teos säilyttää henkevän tyylinsä, johon solistin on osattava suhteuttaa taidonnäytteensä. 

Teosesittely: Antti Häyrynen

Heinäkuussa 1822 Franz Schubert kirjoitti elämäkerrallisen proosatekstin, jolle Ferdinand-veli antoi myöhemmin otsikon ”Minun uneni” (Mein Traum). Tekstissä Schubert kuvaa elämäänsä suuren sisarusparven poikkeusyksilönä, joka joutuu konfliktiin isänsä kanssa, pakenee kotoaan ja palaa sinne kuultuaan äitinsä kuolemasta. Jouduttuaan uudelleen välirikkoon isänsä kanssa hän karkaa jälleen vaeltavaan elämään. Mystisessä näyssä hän päätyy hurskaan neitsyen haudalle, jossa syntyy sovinto isän, pojan ja koko maailman välille.

Ferdinand-veljen säilyttämällä ja myöhemmin Robert Schumannille antamalla tekstillä oli todellisuuspohja nuoren Schubertin elämässä. Schubertin äiti Elisabeth kuoli 55-vuotiaana vuonna 1815. Opettajana työskentelevä isä toivoi Franzista työnsä jatkajaa ja karkotti itsenäisyyttä tavoittelevan nuoren säveltäjän kahdesti kotoaan. Tekstissä esiintyy monia Schubertin musiikissa esiin nousevia aiheita, kuten vaeltaminen, yksinäisyys, lohdutus ja vastausta vaille jäävä rakkaus.

Vuonna 1822 Schubert aloitti myös h-molli-sinfonian säveltämisen ja sai valmiiksi kaksi osaa, mutta ei jäljellä olevina vuosinaan saattanut teosta loppuun. Jo vuonna 1938 musiikintutkija Arnold Schering esitti, että ”Keskeneräisen” sinfonian kaksi osaa kuvastaisivat proosatekstin kahta puoliskoa. Ajatus on noussut uudelleen esiin 2000-luvulla. Keskeisin on oletus, että Schubert jätti h-molli-sinfonian tarkoituksella kesken, koska oli muotoillut musiikiksi proosatekstissään kuvailemansa elämänsä ristiriidat sekä niiden sovinnon, eikä löytänyt niille perusteltavaa jatkoa.

Teosesittely: Antti Häyrynen

Then, young girls naked and slender as reeds,
Danced the Shadow of the North Wind.
First they stood quiet as a field of corn
upon a still day.

And muted drums murmured of the drowsy heat.
Then the reed pipes
whispered of the evening breeze,

And the dancers’ arms rippled
like a breeze-stirred meadow
When the grass is high.

Then they moved gently as leaves flutter with the first breathing of a storm.
The wind strengthened to the melody of harps
And they swayed like papyrus
bowing in the marsh.

And the music heralded the storm
They were like trees where branches
Clasp, great winds and cater their leaves
As tempest driven offerings to the racing clouds.

Thunder muttered to the surge of drums
Until it seems that we were encompassed by a mighty storm
And as the music drifted into peace
The dancers’ rhythm turned to gentleness
Then the music enfolded quietness
And they were still, as trees upon a silent evening.

Always must I be Pharaoh,
Remote and wise and undisturbed
With no save Neyah I put off this garment of control.

I could not even be impatient
When the mirror showed my hair unsmooth,
Nor if the outline of my eye was smudged,
Could I throw wax upon the floor,
As I sometimes longed to do.

Always I had to preserve an unflawed calm,
As though the light around me shore like pearl
Instead of being flickered with the red of anger.

None knew that I felt like a harp to tightly strung,
Which at a touch giving forth harsh discords.

That crowns and wigs and
ceremonial robes were heavy
After a tunic and loose hair,
That to sit immobile a throne tired my muscles
Which were used to freedom.

In the temple I had been much alone
But now except when I was sleeping,
or in my sanctuary,
People were always with me,
People to whom I must be wise and kind.

There was no one who knew my secret
doubts and fears,
Or heard the foolish,
angry words that did not pass my lips,
But shouted in the silence of my thoughts.

Neyah and I were together, yet I was lonely:
Though I had his companionship,
I longed for that double link where each to each
Is like the balanced scale.

I could not tell Neyah of my longings,
Because I feared he would be sorrowful if he knew
That though I ruled beside him,
I still felt the loneliness of all women
Who do not have a man to share their lives with.

Tapiola Sinfonietta on vakiinnuttanut asemansa Suomen johtavana kamariorkesterina. Vuonna 1987 perustettu Espoon kaupunginorkesteri on 43 soittajan dynaaminen kokoonpano, jonka raikkaat ja vivahteikkaat tulkinnat saavat kiitosta aikakaudesta ja tyylisuunnasta riippumatta.

Orkesteri esiintyy usein ilman kapellimestaria, mikä kuuluu kamarimusiikillisena yhteissoittona, jossa jokaisella muusikolla on ratkaiseva rooli.

Vuodesta 2000 alkaen orkesterilla on ollut johtamismalli, jossa orkesterin taiteellisesta suunnittelusta vastaa kahden muusikon ja intendentin muodostama johtoryhmä. Keskustelevuus ja monitaiteellisuus ulottuvat myös yhteistyöhön taiteellisten partnereiden, residenssitaiteilijoiden sekä vierailevien kapellimestarien ja solistien kanssa. Kaudella 2025–2026 taiteellisina partnereina toimivat sellisti-kapellimestari Nicolas Altstaedt, kapellimestari Ryan Bancroft ja kitaristi-säveltäjä Marzi Nyman.

Orkesterin kotisali on Espoon kulttuurikeskuksessa, ja esiintymiset saavuttavat kuulijoita myös konserttisalien ulkopuolella. Poikkeuksellisen laaja-alainen yleisötyö tavoittaa Espoossa kaikki ikäryhmät kohtuvauvoista senioreihin.

Orkesteri vierailee säännöllisesti kotimaisilla festivaaleilla. Vierailut ulkomailla ovat vahvistaneet kansainvälistä tunnettuutta palkitun diskografian ohella.

Oikeudet muutoksiin pidätetään / Subject to change without notice.

*Poissa kevään 2026 / Absent spring 2026.