Wolfgang Amadeus Mozart: Huilukvartetto huilulle ja jousitriolle, D-duuri K. 285 13'

Allegro
Adagio
Rondeau: Allegretto

Bohuslav Martinů: Duo viululle ja sellolle nro 1, H. 157 13'

Duo viululle ja sellolle nro 1, H. 157
Preludium: Andante moderato
Rondo: Allegro con brio

Jean Françaix: Trio a cordes, jousitrio viululle, alttoviululle ja sellolle 12'

Allegretto: Vivo 
Scherzo: Vivo
Andante
Rondo: Vivo

Konsertin arvioitu kesto on n. 45 min, ja se loppuu n. klo 17.45.

W. A. Mozart: Flöjtkvartett för flöjt och stråktrio i D-dur, K. 285 13'

Allegro
Adagio
Rondeau: Allegretto

Bohuslav Martinů: Duo för violin och cello nr 1, H. 157 13'

Preludium: Andante moderato
Rondo: Allegro con brio

Jean Françaix: Trio a cordes, stråktrio för violin, viola och cello 12'

Allegretto: Vivo 
Scherzo: Vivo
Andante
Rondo: Vivo

Konsertens beräknade längd är cirka 45 minuter och den avslutas omkring kl. 17.45.

Du får gärna ta bilder av konserten utan blixt. Tagga oss gärna @tapiolasinfonietta.
Alla slags inspelning av konserten är förbjuden.
Ta hänsyn och använd dofter sparsamt.
Vi följer principerna för trygga rum.

Wolfgang Amadeus Mozart: Flute Quartet for Flute and String Trio in D major, K. 285 13'

Allegro
Adagio
Rondeau: Allegretto

Bohuslav Martinů: Duo for Violin and Cello No. 1, H. 157 13'

Preludium: Andante moderato
Rondo: Allegro con brio

Jean Françaix: Trio a cordes, string trio for violin, viola and cello 12'

Allegretto: Vivo 
Scherzo: Vivo
Andante
Rondo: Vivo

The estimated duration of the concert is approximately 45 minutes, ending at around 5:45 p.m.

You are free to take photos of the concert without flash. You may tag us @tapiolasinfonietta.
Recording of any kind during the concert is prohibited.
Please be considerate and use fragrances sparingly.
We have adopted the principles for safer space.

Joonas Tikkanen on visuaalisen suunnittelun huippunimi, jolla on pitkä kokemus esityssuunnittelusta näyttämö-, sirkus- ja installaatiotaiteen parissa. Tikkanen on valmistunut Tampereen Taiteen ja viestinnän oppilaitokselta valo- ja videosuunnittelun koulutuslinjalta vuonna 2012. Hän on työskennellyt alalla vuodesta 2005 lähtien ja tehnyt ensimmäiset suunnittelutyönsä vuonna 2008. Hän on suunnitellut visuaalisia kokonaisuuksia useihin teoksiin tanssin, teatterin, musiikin sekä sirkus- ja installaatiotaiteen saralla.

Hänen viimeaikaisia suunnittelutöitään on nähty Tampereen Filharmonian, Tampere Talon ja Tampereen Teatterin yhteistuotantona tehdyssä Taru Sormusten Herrasta suurtuotannossa, Lauri Porran Helsingin Juhlaviikoilla Senaatintorin portailla esitetyssä Basso-teoksessa, Johanna Nuutisen HZ, Hyöky ja Skin Hunger tanssiteoksissa, Kenneth Kvarnströmin Bolero 2.0 tanssiteoksessa, Tero Saarisen tanssiteoksessa nimeltä Wedge sekä Tukholman Kaupunginteatterin päänäyttämöllä Kulla Gulla ja A Chorus LIne teatteriteoksissa.

Joonas Tikkanen on Tapiola Sinfoniettan kumppani Indie-sarjan konserttien suunnittelussa ja toteutuksessa.

1770-luvun lopulla Wolfgang Amadeus Mozart (1756-1791) alkoi viihtyä yhä huonommin Salzburgissa ja kaikki matkat muualle olivat tervetulleita. Vuonna 1777 Mozart lähti konsertoimaan Mannheimissa ja vierailu venähti vuoden mittaiseksi. Aika kului konsertoinnin ja seurustelun merkeissä: Mozart ihastui tulevan vaimonsa sisareen Aloysia Weberiin, joka vastasi kosintaan rukkasilla. 

Keskellä Mannheimin kiireitä Mozart sai hollantilaiselta eläkkeellä olevalta kirurgilta ja harrastajahuilistilta Ferdinand Dejeanilta tilauksen, joka käsitti kolme konserttoa ja luultavasti kuusi huilukvartettoa. Rahaa oli luvassa houkuttelevat 400 guldenia, josta puolet säveltäjä sai etukäteen. Työ eteni kuitenkin hitaasti ja lopulta seuraelämä peri voiton sävellysprojektista. Valmiiksi tuli kaksi konserttoa ja neljä kvartettoa, eikä palkkaa tippunut lisää.  

Mozartin huilukvartetot ovat säätyläisviihdettä parhaimmillaan, toimeliaan sulosointuista musiikkia, jossa ei yleensä näy pilvenhattaraakaan. Neljä huilukvartettoa edustavat keveän ranskalaistyylin ja sulavan klassismin symbioosia, jota kelpaa verrata vaikka wieniläisen leipomotaiteen saavutuksiin. 

Huilukvartetoista tunnetuin ja persoonallisin on D-duurissa KV 285. Ääriosissaan se saattaa hyvinkin heijastella Mannheimin aurinkoisia ja iloisia tunnelmia, mutta yllättää kuulijan traagissävyisessä Adagiossa. Ensimmäinen osa (Allegro) sonaattimuotoinen ja täynnä viehkeintä galanteriaa. Hidasta osaa ilman taukoa seuraava finaalirondokin (Allegretto) on riemukkuudestaan huolimatta korostetun elegantti. Suurin ihme on kuitenkin Adagion pizzicatojen säestämä riipaiseva huilumelodia, joka poikkeaa huilukvartettojen itsetietoisesta tyylikkyydestä. 

Teosesittely: Antti Häyrynen

Tsekkiläiseen kirkontorniin syntynyt ja Prahan konservatoriossa kyläläisten tuella opiskellut Bohuslav Martinu (1890–1959) törmäsi uuteen musiikin maailmaan muuttaessaan vuonna 1923 Pariisiin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen Ranska oli vaikutteiden sulatto, jossa Martinu ammensi musiikki aineksia impressionismista, jazzista, uusklassismista ja anarkismista. 

Duo nro 1 viululle – jonka seuraaja valmistui vasta vähän ennen Martinun kuolemaa – syntyi vuonna 1927 rinnan hyvin erilaisten teosten kanssa. Martinu oli opiskellut viulunsoittoa ja saa viulun ja sello duosta irti hämmästyttäviä orkestraalisia tehoja. Sitä varten soittajien on tosin venyttävä virtuoosisuorituksiin, minkä vuoksi Martinun teos pääsi legendaarisen Heifetz-Piatigorski-parivaljakon ohjelmistoon. 

Kaksiosaisuudestaan huolimatta kyseessä on järeä teos. Puolta lyhyempi Preludi (Andante moderato) käynnistyy surumielisesti ja säilyttää mietteliään perusvireen kasvavasta intensiteetistään huolimatta. Viulun ja sellon kromaattiset linjat kietoutuvat välillä yhteen ja sitten erkanevat muodostaen osan lopussa pariäänissään komeaa neliäänistä satsia. 

Toinen osa, Rondo (Allegro con brio), tarttuu välittömästi tsekkiläistä kansanmusiikkia muistuttaviin iloisiin aiheisiin, joita Martinu tehostaa näyttävin jousiteknisin oivalluksin. Osan puolivälissä kuullaan sellon laaja kadenssi, johon viulu liittyy sellon kivuttua korkeuksiin trilleillään. Tie takaisin rondoaiheisiin vaatii pientä rauhoittumista, mutta sen jälkeen musiikki etenee taidokkaana vuorotteluna päättävään fortissimoon. 

Teosesittely: Antti Häyrynen

Jean Françaixin (1912–1997) hyväntuulinen musiikki jatkoi 1920-luvun Ranskan maanläheisen modernismin perinnettä 1990-luvulle asti. Françaixin sävellyksen opettajana Pariisin konservatoriossa oli Nadia Boulanger, mutta melodisen tyylinsä hän peri lähinnä Francis Poulencilta. Francaixin lähtökohtana olivat klassiset muodot, mutta ilkamoiva huumori sijoittaa hänet kauas totisesta uusklassisimista. Vitsikkäimmilläänkin Françaixin musiikki on kuitenkin charmikasta ja suvereenisti hallittua – eli hyvin ranskalaista.

Francaixin teosluettelosta löytyy oopperoita ja sinfonioita, mutta yleensä hän esiintyy konserttiohjelmissa konsertoillaan ja kamariteoksillaan. Ranskalaiseen tapaan hän oli taitava puhallinsoitinten käsittelijä, mutta vuonna 1933 valmistunut jousitrio, Trio à cordes, todistaa hänet hienoksi jousisatsin säveltäjäksi. Viulun, alttoviulun ja sellon muodostama trio on tunnetusti vaikeasti tasapainotettava kokoonpano, mutta Françaix kääntää triossaan vaikeudet voitoksi.

Kolme jousitrion neljästä osasta on saanut esitysmerkinnäkseen Vivo, eloisasti. Niin tosiaan: ensimmäinen osa Allegretto vilahtaa ohi vikkelästi kuin sähikäinen noin kahdessa minuutissa, mutta ennättää demonstroida kuudestoistaosahyrinällään nokkelaa äänenkuljetusta. Samoilla linjoilla on tanssivampi Scherzo, joka yhdistelee kehystaitteessaan taitavasti jousi- (arco) ja näppäilyotteita (pizzicato). Lyhyt välitaite on esitysmerkinnältään ”ironico” ja terävöittää osan huumoria.

Andantekaan ei suista kuulijoita mihinkään murheen alhoon, mutta kauniisti laulavalla ja alakuloisella melodiallaan se suo tilaa kauniille, aistikkaalla soinnunkäytöllä höystetyille sooloille. Hitaahko osa on myös tarpeellinen hengähdystauko, sillä finaalirondo (Vivo) rallattelevine teemoineen on jälleen iloisesti kimpoileva taiturinäytös. Yllättävä tauko ja siitä seuraava episodi sekä hupaisa loppukuvaelma ovat Françaixin kunnianosoitus hänen huumorintajuiselle esikuvalleen Joseph Haydnille.

Teosesittely: Antti Häyrynen

Taru kauniista Mélusinesta on juuriltaan ranskalainen. Mélusine on ihmisenmuotoinen haltijatar, jolle lauantaisin kasvaa pyrstö. Lusignanin herra, kreivi Raymond menee hänen kanssaan naimisiin sillä ehdolla, etteivät he tapaa koskaan lauantaisin. Parempaa yllykettä eivät miehet kaipaa ja tultuaan paljastetuksi merenneidoksi Mélusine kiljaisee ja karkaa iäksi.

Felix Mendelssohnin (1809–1847) lyhyt sävelruno traagisesta merenneidosta, Das Märchen von der schönen Melusine op. 32, valmistui vuonna 1833. Vedelliset aiheet olivat kiinnostaneet Mendelssohnia jo Hebridit-alkusoitossa op. 26 ja Merentyven ja onnellinen matka -sävelrunossa op. 27. Kauniin Melusinen tarina ei menestynyt yhtä hyvin ja Mendelssohn uudisti sen vuonna 1835, jonka jälkeen hän oli itse siihen tyytyväinen. “Monien mielestä Melusina on paras alkusoittoni; ainakin se on kaikkein intiimein.”

Sävelruno Melusinasta ei kerro tarkkaa tarinaa, mutta klarinetin figuurit teoksen alussa maalaavat vedellisen ympäristön samaan tapaan kuin Wagnerin Reininkulta-alkusoitto parikymmentä vuotta myöhemmin. Vellovissa vesissä inhimilliset intohimot saavat väistämättä traagiset seuraukset. Mendelssohn ei korosta tätä niinkään sävelmotiivien kontrasteilla kuin elegantisti rakennetulla muodolla ja hienostuneella orkestraatiolla.

Teosesittely: Antti Häyrynen

Heinäkuussa 1822 Franz Schubert kirjoitti elämäkerrallisen proosatekstin, jolle Ferdinand-veli antoi myöhemmin otsikon ”Minun uneni” (Mein Traum). Tekstissä Schubert kuvaa elämäänsä suuren sisarusparven poikkeusyksilönä, joka joutuu konfliktiin isänsä kanssa, pakenee kotoaan ja palaa sinne kuultuaan äitinsä kuolemasta. Jouduttuaan uudelleen välirikkoon isänsä kanssa hän karkaa jälleen vaeltavaan elämään. Mystisessä näyssä hän päätyy hurskaan neitsyen haudalle, jossa syntyy sovinto isän, pojan ja koko maailman välille.

Ferdinand-veljen säilyttämällä ja myöhemmin Robert Schumannille antamalla tekstillä oli todellisuuspohja nuoren Schubertin elämässä. Schubertin äiti Elisabeth kuoli 55-vuotiaana vuonna 1815. Opettajana työskentelevä isä toivoi Franzista työnsä jatkajaa ja karkotti itsenäisyyttä tavoittelevan nuoren säveltäjän kahdesti kotoaan. Tekstissä esiintyy monia Schubertin musiikissa esiin nousevia aiheita, kuten vaeltaminen, yksinäisyys, lohdutus ja vastausta vaille jäävä rakkaus.

Vuonna 1822 Schubert aloitti myös h-molli-sinfonian säveltämisen ja sai valmiiksi kaksi osaa, mutta ei jäljellä olevina vuosinaan saattanut teosta loppuun. Jo vuonna 1938 musiikintutkija Arnold Schering esitti, että ”Keskeneräisen” sinfonian kaksi osaa kuvastaisivat proosatekstin kahta puoliskoa. Ajatus on noussut uudelleen esiin 2000-luvulla. Keskeisin on oletus, että Schubert jätti h-molli-sinfonian tarkoituksella kesken, koska oli muotoillut musiikiksi proosatekstissään kuvailemansa elämänsä ristiriidat sekä niiden sovinnon, eikä löytänyt niille perusteltavaa jatkoa.

Teosesittely: Antti Häyrynen

Then, young girls naked and slender as reeds,
Danced the Shadow of the North Wind.
First they stood quiet as a field of corn
upon a still day.

And muted drums murmured of the drowsy heat.
Then the reed pipes
whispered of the evening breeze,

And the dancers’ arms rippled
like a breeze-stirred meadow
When the grass is high.

Then they moved gently as leaves flutter with the first breathing of a storm.
The wind strengthened to the melody of harps
And they swayed like papyrus
bowing in the marsh.

And the music heralded the storm
They were like trees where branches
Clasp, great winds and cater their leaves
As tempest driven offerings to the racing clouds.

Thunder muttered to the surge of drums
Until it seems that we were encompassed by a mighty storm
And as the music drifted into peace
The dancers’ rhythm turned to gentleness
Then the music enfolded quietness
And they were still, as trees upon a silent evening.

Always must I be Pharaoh,
Remote and wise and undisturbed
With no save Neyah I put off this garment of control.

I could not even be impatient
When the mirror showed my hair unsmooth,
Nor if the outline of my eye was smudged,
Could I throw wax upon the floor,
As I sometimes longed to do.

Always I had to preserve an unflawed calm,
As though the light around me shore like pearl
Instead of being flickered with the red of anger.

None knew that I felt like a harp to tightly strung,
Which at a touch giving forth harsh discords.

That crowns and wigs and
ceremonial robes were heavy
After a tunic and loose hair,
That to sit immobile a throne tired my muscles
Which were used to freedom.

In the temple I had been much alone
But now except when I was sleeping,
or in my sanctuary,
People were always with me,
People to whom I must be wise and kind.

There was no one who knew my secret
doubts and fears,
Or heard the foolish,
angry words that did not pass my lips,
But shouted in the silence of my thoughts.

Neyah and I were together, yet I was lonely:
Though I had his companionship,
I longed for that double link where each to each
Is like the balanced scale.

I could not tell Neyah of my longings,
Because I feared he would be sorrowful if he knew
That though I ruled beside him,
I still felt the loneliness of all women
Who do not have a man to share their lives with.

Tapiola Sinfonietta on vakiinnuttanut asemansa Suomen johtavana kamariorkesterina. Vuonna 1987 perustettu Espoon kaupunginorkesteri on 43 soittajan dynaaminen kokoonpano, jonka raikkaat ja vivahteikkaat tulkinnat saavat kiitosta aikakaudesta ja tyylisuunnasta riippumatta.

Orkesteri esiintyy usein ilman kapellimestaria, mikä kuuluu kamarimusiikillisena yhteissoittona, jossa jokaisella muusikolla on ratkaiseva rooli.

Vuodesta 2000 alkaen orkesterilla on ollut johtamismalli, jossa orkesterin taiteellisesta suunnittelusta vastaa kahden muusikon ja intendentin muodostama johtoryhmä. Keskustelevuus ja monitaiteellisuus ulottuvat myös yhteistyöhön taiteellisten partnereiden, residenssitaiteilijoiden sekä vierailevien kapellimestarien ja solistien kanssa. Kaudella 2025–2026 taiteellisina partnereina toimivat sellisti-kapellimestari Nicolas Altstaedt, kapellimestari Ryan Bancroft ja kitaristi-säveltäjä Marzi Nyman. Residenssitaiteilijana työskentelee pianisti Irina Zahharenkova.

Orkesterin kotisali on Espoon kulttuurikeskuksessa, ja esiintymiset saavuttavat kuulijoita myös konserttisalien ulkopuolella. Poikkeuksellisen laaja-alainen yleisötyö tavoittaa Espoossa kaikki ikäryhmät kohtuvauvoista senioreihin.

Orkesteri vierailee säännöllisesti kotimaisilla festivaaleilla. Vierailut ulkomailla ovat vahvistaneet kansainvälistä tunnettuutta palkitun diskografian ohella.

www.tapiolasinfonietta.fi
Kuva: Maarit Kytöharju

Oikeudet muutoksiin pidätetään / Subject to change without notice

*poissa syksyn 2025 / Absent fall 2025