Maurice Ravel: Hanhiemo (Ma mére l’Oye), sarja orkesterille (Cinq pièces enfantines) 17'
Pavane de la Belle au bois dormant
(Lent - Allegro - Mouvement de Valse modéré)
Petit Poucet (Très modéré)
Laideronette, Impératrice des pagodes
(Mouvement de Marche - Allegro - Très modéré)
Les Entretiens de la Belle et de la Bête (Mouvement de Valse modéré)
Apothéose: Le Jardin féerique (Lent e grave)

Guillaume Connesson: Huilukonsertto nro 2 - Danses Concertantes (Suomen ensiesitys) 22'
Très vif et joyeux
Thème: Lent
Vif et léger
1re variation: Tango macabre: Très lent
Très vif et sauvage
2e variation: Lent
Final: Moderato

Väliaika 20'

Louise Farrenc: Sinfonia nro 3 g-molli, op. 36 32'
Adagio: Allegro
Adagio cantabile
Scherzo: Vivace
Finale: Allegro

Konsertin arvioitu kesto on n. 100 min sisältäen väliajan, ja se loppuu n. klo 20.40.

Maurice Ravel: Ma mère l’Oye, svit för orkester (Cinq pièces enfantines) 17'
Pavane de la Belle au bois dormant
(Lent - Allegro - Mouvement de Valse modéré)
Petit Poucet (Très modéré)
Laideronette, Impératrice des pagodes
(Mouvement de Marche - Allegro - Très modéré)
Les Entretiens de la Belle et de la Bête (Mouvement de Valse modéré)
Apothéose: Le Jardin féerique (Lent e grave)

Guillaume Connesson: Flöjtkonsert nr 2 – Danses Concertantes (finsk premiär) 22'
Très vif et joyeux
Thème: Lent
Vif et léger
1:a variation: Tango macabre: Très lent
Très vif et sauvage
2:a variation: Lent
Final: Moderato

Paus 20'

Louise Farrenc: Symfoni nr 3 i g-moll, op. 36 32'
Adagio: Allegro
Adagio cantabile
Scherzo: Vivace
Finale: Allegro

Konserten är cirka 100 minuter lång, inklusive paus, och den avslutas omkring kl. 20.40.

Du får gärna ta bilder av konserten utan blixt. Tagga oss gärna @tapiolasinfonietta.
Alla slags inspelning av konserten är förbjuden.
Ta hänsyn och använd dofter sparsamt.
Vi följer principerna för trygga rum.

Maurice Ravel: Ma mère l’Oye (Mother Goose), suite for orchestra (Cinq pièces enfantines) 17'
Pavane de la Belle au bois dormant
(Lent - Allegro - Mouvement de Valse modéré)
Petit Poucet (Très modéré)
Laideronette, Impératrice des pagodes
(Mouvement de Marche - Allegro - Très modéré)
Les Entretiens de la Belle et de la Bête (Mouvement de Valse modéré)
Apothéose: Le Jardin féerique (Lent e grave)

Guillaume Connesson: Flute Concerto No. 2 - Danses Concertantes (Finnish premiere) 22'
Très vif et joyeux
Thème: Lent
Vif et léger
1st variation: Tango macabre: Très lent
Très vif et sauvage
2nd variation: Lent
Final: Moderato

Intermission 20'

Louise Farrenc: Symphony No. 3 in G minor, Op. 36 32'
Adagio: Allegro
Adagio cantabile
Scherzo: Vivace
Finale: Allegro

The concert lasts approximately 100 minutes, and ends around 8:40 p.m.

You are free to take photos of the concert without flash. You may tag us @tapiolasinfonietta.
Recording of any kind during the concert is prohibited.
Please be considerate and use fragrances sparingly.
We have adopted the principles for safer space.

Japanilaissyntyinen, molemmin puolin Tyyntä Valtamerta varttunut ja nykyään Euroopassa vaikuttava Eugene Tzigane kasvoi taiteellisessa perheessä kirjallisuuden, elokuvien, tanssin ja musiikin ympäröimänä. Hän altistui jo varhaisesta iästä lähtien eri alkuperien taiteenlajeille jazzista ja klassisesta repertuaarista itäeurooppalaiseen kansanmusiikkiin ja tanssiin.

Monivivahteinen kulttuurien ja musiikillisten kiinnostuksenkohteiden kirjo on tehnyt Tziganesta muusikon, joka ajattelee yli tavanomaisten rajojen, kategorioiden ja perinteiden. Hän pyrkii jatkuvasti löytämään tuoreita esitystapoja tuttuihin teoksiin. Viime vuosina hän on perehtynyt erityisesti eri musiikkiperiodien inspiroimiin esityskäytäntöihin.

”Kysyn itseltäni, miten Beethoven tai Liszt soittivat? Tai miten Wagner mullisti orkesterin johtamisen? Mitkä olivat ihanteet ja filosofiat, jotka ohjasivat heidän toimintaansa säveltäjinä ja esiintyjinä? Vastaavuus on sama kuin estradilla olevalla näyttelijällä, joka ilmentää henkilöhahmoa realistisella ja uskottavalla tavalla. Kyse on historiallisesti inspiroituneiden esityskäytäntöjen kokonaisvaltaisesta lähestymisestä”, Tzigane kuvailee.

Tzigane on tehnyt kapellimestariopintoja arvostetussa Juilliardin musiikkikorkeakoulussa sekä Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa ja voittanut useita palkintoja kapellimestarikilpailuissa. Ylistävien arvioiden siivittämänä hän on vieraillut johtamassa orkestereita aina Japania ja Australiaa myöten. Hän on johtanut oopperaa mm. Frankfurtissa, Hampurissa ja Tukholmassa. Kuopiossa Tzigane on tuonut usein esiin unohdettuja teoksia ja vähemmistöihin kuuluvien säveltäjien musiikkia.

Joonas Tikkanen on visuaalisen suunnittelun huippunimi, jolla on pitkä kokemus esityssuunnittelusta näyttämö-, sirkus- ja installaatiotaiteen parissa. Tikkanen on valmistunut Tampereen Taiteen ja viestinnän oppilaitokselta valo- ja videosuunnittelun koulutuslinjalta vuonna 2012. Hän on työskennellyt alalla vuodesta 2005 lähtien ja tehnyt ensimmäiset suunnittelutyönsä vuonna 2008. Hän on suunnitellut visuaalisia kokonaisuuksia useihin teoksiin tanssin, teatterin, musiikin sekä sirkus- ja installaatiotaiteen saralla.

Hänen viimeaikaisia suunnittelutöitään on nähty Tampereen Filharmonian, Tampere Talon ja Tampereen Teatterin yhteistuotantona tehdyssä Taru Sormusten Herrasta suurtuotannossa, Lauri Porran Helsingin Juhlaviikoilla Senaatintorin portailla esitetyssä Basso-teoksessa, Johanna Nuutisen HZ, Hyöky ja Skin Hunger tanssiteoksissa, Kenneth Kvarnströmin Bolero 2.0 tanssiteoksessa, Tero Saarisen tanssiteoksessa nimeltä Wedge sekä Tukholman Kaupunginteatterin päänäyttämöllä Kulla Gulla ja A Chorus LIne teatteriteoksissa.

Joonas Tikkanen on Tapiola Sinfoniettan kumppani Indie-sarjan konserttien suunnittelussa ja toteutuksessa.

Maurice Ravel (1875–1937) oli ensimmäisiä säveltäjiä, joka kurkisti uudenlaiseen lapsuuden maailmaan. Hänen teoksissaan lapsen elämykset on hahmotettu reaaliaikaisina, ilman kasvattavia tai holhoavia pyrkimyksiä. Ravel sävelsi Hanhiemon (Ma mére l’Oye) enimmäkseen Charles Perraultin vanhojen satujen pohjalta pianistiduolle sarjaksi vuonna 1908, sovitti sen orkesterille vuonna 1910 ja laajensi viisiosaisen orkesterisarjan vuonna 1911 11-osaiseksi orkesteribaletiksi. Ravel on Hanhiemossaan pyrkinyt yksinkertaisuuteen, jolla taidokas koneisto on peitetty ja alkuperäinen pianosarja olikin kaavailtu lapsimuusikoiden esitettäväksi. Prinsessa Ruususen pavane (Pavane de la Belle
au bois dormant) huokuu lempeää melankoliaa, varoen herättämästä nukkuvaa kaunotarta.

Peukaloinen (Petit Poucet) yrittää varmistaa kotiin pääsynsä kylvämällä leivänmuruja polulleen. Empivät tahdinvaihdokset ja tunnusteleva melodia kertovat yksinäisen kulkijan epävarmuudesta. Mieltä koettelevat monenlaiset pelonväristykset, kun ilkeinä sirkuttavat linnut käyvät nokkimassa muruset parempiin suihin. 

Juhlallinen ja arvoituksellinen pentatoniikka valmistelee itämaista seremoniaa, jossa Laideronette, pagodien prinsessa, menee hoviväkensä saattamana kylpyyn. Kaukainen itä toimi Ravelin musiikissa lapsuuden ja unien tavoin mahdollisuuksien maailmana, johon aikuistodellisuuden ristiriidat eivät ulota kynsiään.

Kaunottaren ja hirviön kohtaamisen Ravel omisti sattuvasti Erik Satielle. Siinä viehkeän valssin seuraan tunkee jostakin kivenkolosta mönkivä kontrafagotti. Epäsuhtainen paritanssi johtaa lopulta toivottuun tulokseen: kiihkeän crescendon päättävä glissando saa kaunottaren (viulun) laulamaan hirviön sävelmää – suudelma muuttaa hirviön prinssiksi.

Päätösosassa (Jardin féerique) prinssin suudelma puolestaan herättää Prinsessa Ruususen taikapuutarhaan, unesta unelmaan. Apoteoosin pääosassa on nostalgisesti värittynyt jousisointi, jolla Ravel haluaa herättää henkiin niin omansa kuin kaikkien muidenkin lapsuuden.

Teosesittely: Antti Häyrynen

Guillaume Connesson (s. 1970) syntyi Boulogne-Billancourtissa Pariisin länsipuolella ja opiskeli vuosina 1989–1995 paikallisessa konservatoriossa sävellyksen opettajanaan Marcel Landowski. Pariisin alueellisessa konservatoriossa hän opiskeli orkesterinjohtoa ja orkestrointia Dominique Roultsin ja Alain Louvierin johdolla.

Connesson on maininnut inspiraationlähteikseen mm. Couperinin, Wagnerin, Straussin, Debussyn, Ravelin, Messiaenin ja Dutilleuxin musiikin, amerikkalaisista minimalisteista Steve Reichin ja John Adamsin, elokuvasäveltäjistä Bernard Herrmannin ja John Williamsin sekä vielä James Brownin funkin. Ei ehkä ole väärin luonnehtia Connessonia eklektikoksi ja panna merkille, että listasta puuttuu ranskalainen tiukan linjan modernismi.

Connesson on tullut tunnetuksi värikkäistä ja virtuoosisista orkesteriteoksista, jotka ovat keränneet palkintoja ja levytyksiä. Jos teosten tyyli on myöhäisromantiikkaa liipaten perinteinen, niin aiheet ja toteutustavat ovat hyvin mielikuvituksellisia. Ensimmäinen huilukonsertto vuodelta 2014, lisänimeltään Pour sortir au jour (Poistua päiväsaikaan), seuraa muinaisen Egyptin Kuolleiden kirjassa kuvattua matkaa tästä elämästä tuonpuoleiseen.

Concertgebouw-orkesterin, Uuden-Seelannin sinfoniaorkesterin, Orchestre de Paris’n ja Tapiola Sinfoniettan yhteistilauksena vuonna 2024 valmistunut toinen huilukonsertto, nimeltään Danses concertantes (Konsertoivia tansseja), on hyvin erilainen teos. ”Sen voi hahmottaa seitsemänosaiseksi tanssisarjaksi, jossa neljä nopeaa osaa kehystää kolmea hitaampaa. Halusin musiikin olevan hyvin dynaamista ja virtuoosista ja tanssillisuuden huokuvan kaikesta, myös hitaista osista”, kertoo Connesson.

Orkesterikokoonpano on säveltäjän kuvaama ”Mozart-orkesteri”, josta on kaivettu kuuluviin läpikuultava sointi ja kirkkaat värit. Huilusoolo on kirjoitettu Emily Beynonia varten ja liitelemään häikäisevissä korkeuksissa. Tanssisarjan avaus (Très vif et joyeux) on nopea ja iloinen, jopa vähän kaoottinen. Pääosassa on laaja ja aurinkoinen C-duuri-teema, joka antaa soolohuilulle tilaisuuden lyödä taiturilliset korttinsa pöytään.

Teos nivoutuu yhteen muunteluperiaatteella. Huilu esittelee hitaassa toisessa osassa (Lent) muissakin osissa varioitavan teeman, joka tanssii laulaen orkesterin ostinatojen yllä. Kolmas osa (Vif et léger) muokkaa scherzo-karaktereja ilmavaksi kimaraksi, jonka hiljainen välitaite on merkitty soitettavaksi ”samettisesti”.

Neljäs osa on Makaaberi tango (Tango macabre). Lyhyen johdannon jälkeen kohtalokas tanssi muuntelee toisen osan teemaa passacaglia-periaatteella (toistuvan bassokuvion yllä). Tempo ja jännite kasvavat huilun kivutessa yläilmoihin, kunnes rytmit alkavat osan lopulla hajota ja kompastella taukoihin. Pieni kooda lisää päätökseen salaperäisyyttä.

Viidennessä osassa (Très vif et sauvage) on myös raivokas orkesterijohdanto ja villi (sauvage) meno jatkuu myös varsinaisessa tanssissa. Huilu käynnistää toistuvan rytmiaiheen, ja se jatkuu muunneltuna myös välitaitteessa, joka esittelee lyyrisen jousiaiheen. Johdantoepisodi toistuu osan lopussa.

Hidas (Lent) kuudes osa on jälleen muunnelma toisen osan teemasta. Soolohuilu laulaa nyt surumielisenä matalassa rekisterissä ja kurottaa sieltä epätoivon purkaukseen vetäytyäkseen lopussa takaisin lämpimään matalaan rekisteriin. Sieltä käynnistyy myös finaali (Moderato-Presto), joka käy yhteenvetomaisesti läpi koko joukon tempon ja karakterin muutoksia. Huilu vastaa vankemmasta teemasta ja viulut toisesta, lyyrisen herkästä aiheesta, ja molempia kehitellään eteen päin. Musiikki tuntuu jo tuudittuvan rauhaan, kun toisen osan teema kajahtaa ilmoille kertakaikkisena riemunpurkauksena.

Teosesittely: Antti Häyrynen

Pariisilaissyntyisellä Louise Farrencilla (1804–1875) oli romanttisen aikakauden naissäveltäjäksi onnea matkassaan. Hän syntyi Dumontin taiteilijaperheeseen, jossa sekä isä että veli jatkoivat suvun kuvanveistäjäperinnettä. Hän sai ensiluokkaisen koulutuksen pianistiksi mm. Ignaz Moschelesin ja Johann Nepomuk Hummelin johdolla. Sen lisäksi hän sai 15-vuotiaasta lähtien opetusta sävellyksessä Pariisin konservatoriossa Antonin Reichan, Beethovenin ystävän ja tunnetun kontrapunktikon, johdolla.

Sävellysopinnot keskeytyivät, kun Louise avioitui opiskelutoverinsa, huilisti Aristide Farrencin kanssa ja omistautui avioparin yhteisille konserttikiertueille. Sen jälkeen he perustivat kustannusyhtiö Éditions Farrencin, jossa Louise Farrenc julkaisi omia teoksiaan. Myöhemmin hän käynnisti menestyksekkään solistiuran, jonka siivittämänä hänet kiinnitettiin vuonna 1842 Pariisin konservatorion pianonsoiton professoriksi.

Valtaosa Farrencin tuotannosta on virtuoosista pianomusiikkia, mutta hänen kolme sinfoniaansa vuosilta 1841, 1845 ja 1847 kuuluvat aikansa merkkiteoksiin Ranskassa, jossa sinfoninen perinne otti hitaasti tulta. Farrenc kuului 1800-luvun alkupuolen merkittävimpiin ranskalaissinfonikkoihin. Ensimmäisen sinfonian kantaesityksessä Brysselissä arvostelija totesi hänen ”ylittävän säveltäjänä kaikki naiset”: ”Hän on kunniaksi synnyinmaalleen poikkeuksellisella lahjakkuudellaan, jossa yhdistyvät melodinen aisti ja sointujen tiede.” 

Viiden vuoden aikana Farrenc eteni sinfonioissaan klassismiin pitäytyvästä tyylistä rohkeammin romanttiseen ilmaisuun. Rakenteeltaan kolmas sinfonia g-molli on täysin klassinen. Ensimmäisen osan lyhyt ja hidas johdanto (Adagio) käynnistyy puupuhaltimilla, ja muuallakin Farrencin tuotannossa erottuu taidokas puhallintekstuuri, joka kuvasti ranskalaista soitinkulttuuria yleensä ja Aristide Farrencin jakamaa tietotaitoa.

Päätaitetta (Allegro) leimaa varhaisromanttinen tunteikkuus, jossa sinfoninen argumentti ei missään vaiheessa karkaa käsistä. Jouset ja puhaltimet kuljettavat teemoja usein vuorovetona, mutta orkesteria on käsitelty ennen muuta kokonaisuutena.

Laaja ja laulava hidas osa (Adagio cantabile) on teoksen runollinen keskus. Jousia ja puhaltimia liikutellaan edelleen omina ryhminään, mutta päähuomio kiinnittyy duurin ja mollin, valojen ja varjojen, hienovaraiseen häilymiseen. Melodia puhkeaa hetkittäin oopperamaiseen draamaan löytääkseen lopussa sovun. Scherzo (Vivace) muistuttaa eniten Farrencin pianoteosten bravuurityyliä, ja sen ketterät rytmit todistavat orkesterinkäsittelyn suvereeniudesta. Välitaitteessa loistavat pastoraaliset puhaltimet.

Finaali (Allegro) palaa tuikeaan mollidraamaan, johon puhaltimien aloitteesta sekoittuu valoisampia aiheita. Näiden elementtien välillä kamppaillaan viimeiseen saakka, mutta loppukaneetti kajahtaa toteavasti mollissa. Farrencin sinfoniat saivat kantaesityksissään myönteisen vastaanoton, mutta jäivät painamatta ja unohtuivat hänen kuolemansa jälkeen.

Teosesittely: Antti Häyrynen

Taru kauniista Mélusinesta on juuriltaan ranskalainen. Mélusine on ihmisenmuotoinen haltijatar, jolle lauantaisin kasvaa pyrstö. Lusignanin herra, kreivi Raymond menee hänen kanssaan naimisiin sillä ehdolla, etteivät he tapaa koskaan lauantaisin. Parempaa yllykettä eivät miehet kaipaa ja tultuaan paljastetuksi merenneidoksi Mélusine kiljaisee ja karkaa iäksi.

Felix Mendelssohnin (1809–1847) lyhyt sävelruno traagisesta merenneidosta, Das Märchen von der schönen Melusine op. 32, valmistui vuonna 1833. Vedelliset aiheet olivat kiinnostaneet Mendelssohnia jo Hebridit-alkusoitossa op. 26 ja Merentyven ja onnellinen matka -sävelrunossa op. 27. Kauniin Melusinen tarina ei menestynyt yhtä hyvin ja Mendelssohn uudisti sen vuonna 1835, jonka jälkeen hän oli itse siihen tyytyväinen. “Monien mielestä Melusina on paras alkusoittoni; ainakin se on kaikkein intiimein.”

Sävelruno Melusinasta ei kerro tarkkaa tarinaa, mutta klarinetin figuurit teoksen alussa maalaavat vedellisen ympäristön samaan tapaan kuin Wagnerin Reininkulta-alkusoitto parikymmentä vuotta myöhemmin. Vellovissa vesissä inhimilliset intohimot saavat väistämättä traagiset seuraukset. Mendelssohn ei korosta tätä niinkään sävelmotiivien kontrasteilla kuin elegantisti rakennetulla muodolla ja hienostuneella orkestraatiolla.

Teosesittely: Antti Häyrynen

Heinäkuussa 1822 Franz Schubert kirjoitti elämäkerrallisen proosatekstin, jolle Ferdinand-veli antoi myöhemmin otsikon ”Minun uneni” (Mein Traum). Tekstissä Schubert kuvaa elämäänsä suuren sisarusparven poikkeusyksilönä, joka joutuu konfliktiin isänsä kanssa, pakenee kotoaan ja palaa sinne kuultuaan äitinsä kuolemasta. Jouduttuaan uudelleen välirikkoon isänsä kanssa hän karkaa jälleen vaeltavaan elämään. Mystisessä näyssä hän päätyy hurskaan neitsyen haudalle, jossa syntyy sovinto isän, pojan ja koko maailman välille.

Ferdinand-veljen säilyttämällä ja myöhemmin Robert Schumannille antamalla tekstillä oli todellisuuspohja nuoren Schubertin elämässä. Schubertin äiti Elisabeth kuoli 55-vuotiaana vuonna 1815. Opettajana työskentelevä isä toivoi Franzista työnsä jatkajaa ja karkotti itsenäisyyttä tavoittelevan nuoren säveltäjän kahdesti kotoaan. Tekstissä esiintyy monia Schubertin musiikissa esiin nousevia aiheita, kuten vaeltaminen, yksinäisyys, lohdutus ja vastausta vaille jäävä rakkaus.

Vuonna 1822 Schubert aloitti myös h-molli-sinfonian säveltämisen ja sai valmiiksi kaksi osaa, mutta ei jäljellä olevina vuosinaan saattanut teosta loppuun. Jo vuonna 1938 musiikintutkija Arnold Schering esitti, että ”Keskeneräisen” sinfonian kaksi osaa kuvastaisivat proosatekstin kahta puoliskoa. Ajatus on noussut uudelleen esiin 2000-luvulla. Keskeisin on oletus, että Schubert jätti h-molli-sinfonian tarkoituksella kesken, koska oli muotoillut musiikiksi proosatekstissään kuvailemansa elämänsä ristiriidat sekä niiden sovinnon, eikä löytänyt niille perusteltavaa jatkoa.

Teosesittely: Antti Häyrynen

Then, young girls naked and slender as reeds,
Danced the Shadow of the North Wind.
First they stood quiet as a field of corn
upon a still day.

And muted drums murmured of the drowsy heat.
Then the reed pipes
whispered of the evening breeze,

And the dancers’ arms rippled
like a breeze-stirred meadow
When the grass is high.

Then they moved gently as leaves flutter with the first breathing of a storm.
The wind strengthened to the melody of harps
And they swayed like papyrus
bowing in the marsh.

And the music heralded the storm
They were like trees where branches
Clasp, great winds and cater their leaves
As tempest driven offerings to the racing clouds.

Thunder muttered to the surge of drums
Until it seems that we were encompassed by a mighty storm
And as the music drifted into peace
The dancers’ rhythm turned to gentleness
Then the music enfolded quietness
And they were still, as trees upon a silent evening.

Always must I be Pharaoh,
Remote and wise and undisturbed
With no save Neyah I put off this garment of control.

I could not even be impatient
When the mirror showed my hair unsmooth,
Nor if the outline of my eye was smudged,
Could I throw wax upon the floor,
As I sometimes longed to do.

Always I had to preserve an unflawed calm,
As though the light around me shore like pearl
Instead of being flickered with the red of anger.

None knew that I felt like a harp to tightly strung,
Which at a touch giving forth harsh discords.

That crowns and wigs and
ceremonial robes were heavy
After a tunic and loose hair,
That to sit immobile a throne tired my muscles
Which were used to freedom.

In the temple I had been much alone
But now except when I was sleeping,
or in my sanctuary,
People were always with me,
People to whom I must be wise and kind.

There was no one who knew my secret
doubts and fears,
Or heard the foolish,
angry words that did not pass my lips,
But shouted in the silence of my thoughts.

Neyah and I were together, yet I was lonely:
Though I had his companionship,
I longed for that double link where each to each
Is like the balanced scale.

I could not tell Neyah of my longings,
Because I feared he would be sorrowful if he knew
That though I ruled beside him,
I still felt the loneliness of all women
Who do not have a man to share their lives with.

Tapiola Sinfonietta on vakiinnuttanut asemansa Suomen johtavana kamariorkesterina. Vuonna 1987 perustettu Espoon kaupunginorkesteri on 43 soittajan dynaaminen kokoonpano, jonka raikkaat ja vivahteikkaat tulkinnat saavat kiitosta aikakaudesta ja tyylisuunnasta riippumatta.

Orkesteri esiintyy usein ilman kapellimestaria, mikä kuuluu kamarimusiikillisena yhteissoittona, jossa jokaisella muusikolla on ratkaiseva rooli.

Vuodesta 2000 alkaen orkesterilla on ollut johtamismalli, jossa orkesterin taiteellisesta suunnittelusta vastaa kahden muusikon ja intendentin muodostama johtoryhmä. Keskustelevuus ja monitaiteellisuus ulottuvat myös yhteistyöhön taiteellisten partnereiden, residenssitaiteilijoiden sekä vierailevien kapellimestarien ja solistien kanssa. Kaudella 2025–2026 taiteellisina partnereina toimivat sellisti-kapellimestari Nicolas Altstaedt, kapellimestari Ryan Bancroft ja kitaristi-säveltäjä Marzi Nyman. Residenssitaiteilijana työskentelee pianisti Irina Zahharenkova.

Orkesterin kotisali on Espoon kulttuurikeskuksessa, ja esiintymiset saavuttavat kuulijoita myös konserttisalien ulkopuolella. Poikkeuksellisen laaja-alainen yleisötyö tavoittaa Espoossa kaikki ikäryhmät kohtuvauvoista senioreihin.

Orkesteri vierailee säännöllisesti kotimaisilla festivaaleilla. Vierailut ulkomailla ovat vahvistaneet kansainvälistä tunnettuutta palkitun diskografian ohella.

Oikeudet muutoksiin pidätetään / Subject to change without notice.

*Poissa kevään 2026 / Absent spring 2026.