Johannes Brahms: Konsertto viululle, sellolle ja orkesterille a-molli op. 102, ”Kaksoiskonsertto” 33’

Konsertin arvioitu kesto on n. 1 h 33 min, ja se loppuu n. klo 20.40.

Johannes Brahms: Konsert för violin, cello och orkester i a-moll op. 102, ”Dubbelkonserten” 33’

Allegro
Andante
Vivace non troppo

Paus 20’

Antonín Dvořák: Symfoni nr 5 i F-dur op. 76 B. 54 40’

Allegro, ma non troppo
Andante con moto
Scherzo. Allegro scherzando
Finale: Allegro molto

Konsertens beräknade längd är ca 1 timme och 33 minuter, och den avslutas ca kl. 20.40.

Du får gärna ta bilder under applåder och dela bilderna på sociala medier med taggningen @tapiolasinfonietta.
Alla slags inspelning av konserten är förbjuden.
Ta hänsyn och använd dofter sparsamt.
Vi följer principerna för trygga rum.

Johannes Brahms: Concerto for Violin, Cello and Orchestra in A minor, Op. 102, ‘Double Concerto’ 33’

Allegro
Andante
Vivace non troppo

Interval 20’

Antonín Dvořák: Symphony No. 5 in F major, Op. 76, B. 54 40’

Allegro, ma non troppo
Andante con moto
Scherzo. Allegro scherzando
Finale: Allegro molto

The concert is expected to last approximately 1 hour 33 minutes and will end at approximately 8.40 pm.

You may take photos during the concert during moments of applause. You may tag us @tapiolasinfonietta.
Recording of any kind during the concert is prohibited.
Please be considerate and use fragrances sparingly.
We have adopted the principles for safer space.

Toisen kautensa Tapiola Sinfoniettan taiteellisena partnerina käynnistävä Nicolas Altstaedt on Euroopan arvostetuimpiin kuuluva taiteellinen johtaja, kapellimestari ja sellisti, jonka toimintakenttä on poikkeuksellisen laaja-alainen. Ranskalais-saksalainen Altstaedt esiintyy sekä nyky- että vanhan musiikin kentällä, niin historiallisilla kuin moderneilla soittimilla. Nykymusiikin tulkitsijana hän on tehnyt yhteistyötä säveltäjien, kuten Thomas Adèsin, Jörg Widmannin ja Sofia Gubaidulinan, kanssa. Hän on johtanut Lockenhausin kamarimusiikkifestivaalia vuodesta 2012 ja toimi pitkään Haydn
Philharmonien taiteellisena johtajana. Altstaedt esiintyy säännöllisesti huippuorkestereiden, mm. Wiener Philharmonikerin, London Philharmonicin ja NHK-sinfoniaorkesterin, solistina ja kapellimestarina.

Altstaedtin levytykset ovat saaneet laajaa kansainvälistä tunnustusta, ja hänet on palkittu mm. BBC Music Magazine -palkinnoilla, Credit Suisse Awardilla ja Beethovenring Bonnilla

Sooloalttoviulun ykkösnimi Lawrence Power on kerännyt kiitosta rikkaasta soinnistaan, teknisestä taituruudestaan ja intohimoisesta paneutumisestaan aikamme alttoviulumusiikkiin. Alttoviulun lisäksi Power esiintyy viulistina, kuten tänä iltana, sekä liidaajana ja hän onkin tehnyt mm. kokonaisesityksen kaikista Brahmsin alttoviulu- ja viulusonaateista. Hector Berliozin alttoviulurepertuaarin kulmakiven Harold Italiassa yhteydessä Power on heittäytynyt jopa sulavadiktioiseksi
runonlausujaksi.

Suomessa Power tiedettäneen tuoreeltaan Magnus Lindbergin alttoviulukonsertosta, jonka solistina hän loisti sekä teoksen kantaesityksessä että levytyksessä Radion sinfoniaorkesterin ja Nicholas Collonin kanssa. Viime vuosina Power on kantaesittänyt myös mm. Mark-Anthony Turnagen, Anders Hillborgin, Esa-Pekka Salosen ja Thomas Adèsin teoksia

Izabelė Jankauskaitė on yksi sukupolvensa lupaavimmista kapellimestareista. 27‑vuotias liettualainen on kerännyt kiitosta inspiroivan olemuksensa, hyvien käsiensä ja monipuolisuutensa ansiosta. Hänen taiteellinen äänensä on yhä tunnustetumpi kansainvälisellä areenalla, mikä näkyy hänen kasvavassa läsnäolossaan Euroopan konserttilavoilla.

Joonas Tikkanen on visuaalisen suunnittelun huippunimi, jolla on pitkä kokemus esityssuunnittelusta näyttämö-, sirkus- ja installaatiotaiteen parissa. Tikkanen on valmistunut Tampereen Taiteen ja viestinnän oppilaitokselta valo- ja videosuunnittelun koulutuslinjalta vuonna 2012. Hän on työskennellyt alalla vuodesta 2005 lähtien ja tehnyt ensimmäiset suunnittelutyönsä vuonna 2008. Hän on suunnitellut visuaalisia kokonaisuuksia useihin teoksiin tanssin, teatterin, musiikin sekä sirkus- ja installaatiotaiteen saralla.

Hänen viimeaikaisia suunnittelutöitään on nähty Tampereen Filharmonian, Tampere Talon ja Tampereen Teatterin yhteistuotantona tehdyssä Taru Sormusten Herrasta suurtuotannossa, Lauri Porran Helsingin Juhlaviikoilla Senaatintorin portailla esitetyssä Basso-teoksessa, Johanna Nuutisen HZ, Hyöky ja Skin Hunger tanssiteoksissa, Kenneth Kvarnströmin Bolero 2.0 tanssiteoksessa, Tero Saarisen tanssiteoksessa nimeltä Wedge sekä Tukholman Kaupunginteatterin päänäyttämöllä Kulla Gulla ja A Chorus LIne teatteriteoksissa.

Joonas Tikkanen on Tapiola Sinfoniettan kumppani Indie-sarjan konserttien suunnittelussa ja toteutuksessa.

Miehekäs vakavuus on perusjuonteena kaksoiskonsertossa a-molli viululle, sellolle ja orkesterille op. 102, Johannes Brahmsin (1833–1897) viimeisessä suurimuotoisessa teoksessa. Kamarimusiikissa koetut soitinyhdistelmät ja Beethovenin kolmoiskonserton tutkiminen haastoivat vanhan mestarin vielä kerran sinfoniseen mittelöön.

Kaksoiskonserton taustalla oli myös henkilökohtainen tilaus, johon Clara Schumann viittasi päiväkirjamerkinnässään: ”Tämä konsertto on jossain määrin lepytysuhri – Joachim ja Brahms ovat puhuneet toisilleen ensi kerran vuosikausiin.” Mestariviulisti Joseph Joachim oli syyttänyt laulajatarvaimoaan pettämisestä, mihin Brahms ei avioeroprosessissa uskonut. Viulistina klassishenkinen Joachim oli yksityishenkilönä romantikko ja vanhoilla päivillään 1897 hän intoutui kosimaan – tuloksetta – kolmekymmentä vuotta nuorempaa oopperadiiva Nellie Melbaa.

Parisuhteesta on kyse myös kaksoiskonsertossa. Vuonna 1887 syntynyt konsertto viululle ja sellolle jakoi soolotehtävät Joachimin ja hänen nimeään kantaneen jousikvartetin sellistin Robert Haussmanin välillä. Brahms oli omistanut Joachimille vuonna 1878 viulukonserttonsa ja halusi uudella teoksellaan muistuttaa kahden soittimen toisiaan täydentävistä rooleista. Viuluosuudesta tuli poikkeuksellisen vaativa, koska tällä kertaa Joachim ei ollut käytettävissä viuluosuuden viimeistelyssä.

Brahmsin kaksoiskonsertto pyrkii jatkamaan barokin concerto grosson ja wieniläisklassisen sinfonia concertanten, "konsertoivan sinfonian" perinnettä Beethovenin kolmoiskonserton esimerkin mukaisesti. Säveltäjän mielenkiinto on suuntautunut historiallisiin ja teknisiin kysymyksiin, ja konsertoiva näyttämisenhalu on alistettu tasapainon löytymiselle.

Sonaattimuotoinen ja monumentaalinen ensimmäinen osa (Allegro) alkaa iskevällä orkesterirepliikillä, jonka jälkeen molemmat solistit – sellon toimiessa yleensä edelläkävijänä – esittäytyvät yksilöivillä sooloillaan. Avausosan kehittelyssä ei säästetä ruutia, joka palaa brahmsilaisittain lyhyellä sytytyslangalla. Solistiparin impulsiivisissa purkauksissa ja hankaluuksissa löytää yhteistä säveltä voi halutessaan kuulla aviollista symboliikkaa, mutta myös yhteiselon palkitsevia piirteitä.

Hitaasta osasta (Andante) löytyy teoksen vilpittömimmin koettu musiikki. Levollisessa nostalgiassa on syysmaiseman kirpeyttä, ikään kuin viimeiset auringonsäteet kultaamassa hallanpuremaa luontoa. Taidokkaat modulaatiot sekä harkitut puhallinsoolot kannattavat runollista soolosatsia.

Finaali (Vivace non troppo) palauttaa jälleen vakavahenkisen draaman. Taiturillisiksi kasvavissa soolokohtauksissa on uutta määrätietoisuutta. Unkarilaistyyppinen aiheisto ja tuikea huumori osoittivat ronskeilla otteillaan, ettei ainakaan miesten kesken ihmissuhdeongelmista kannattanut tehdä liian suurta numeroa.

Tsekkiläinen Antonin Dvořák (1841–1907) oli 1870-luvun alussa pitkälle ehtinyt sinfonikko, mutta vailla valtakunnallista tunnustusta. Vuonna 1874 hän haki Itävallan valtionpalkintoa lautakunnalta, johon kuulivat mm. kriitikko Eduard Hanslick ja Johannes Brahms. Hakemukseensa Dvořák liitti pinkan sävellyksiä, joukossa hänen kolmas ja neljäs sinfoniansa. Teokset tekivät vaikutuksen lautakuntaan ja Dvořákin ura lähti nousuun.

Sinfonia nro 5 D-duuri valmistui kesällä 1875, ja Dvořák omisti sen kapellimestari Hans von Bülowille. Brahms arvosti onnellista ja pastoraalihenkistä sinfoniaa, jonka vaikutus erottuu hänen pari vuotta myöhemmin valmistuneesta toisesta sinfoniastaan. Sen sijaan wieniläiskustantaja Simrock aiheutti pitkävaikutteista vahinkoa julkaisemalla teoksen väärällä opus- ja järjestysnumerolla (nro 3 op. 76 pitäisi olla nro 5 op. 24). Viides sinfonia saavutti suosiota ensin Englannissa ja vasta sitten saksankielisissä maissa.

Dvořákilla ei ollut tarvetta puuttua sinfonian perinteiseen neliosaiseen kaavioon, mutta temaattisella materiaalillaan, rytmiikallaan ja jatkuvuutta painottavilla kosketuksillaan hän valoi siihen uutta elämää ja romanttista vapauden tunnetta. Klarinetit kutsuvat kuulijan avausosassa (Allegro, ma non troppo) sinfoniselle luontoretkelle, joka laajenee pian eeppisiin näkymiin. Sivuteema lisää idyllistä vaikutelmaa, mutta musiikin virta ohjautuu luontevasti myös dramaattisiin nousuihin.

Viidennen sinfonian luonnontunne perustuu suurelta osin temaattiseen vehreyteen, kun säveltäjän hihasta putoilee toinen toistaan hehkeämpiä melodioita. Se kuuluu myös hitaasta osasta (Andante con moto), joka surumielisessä a-mollissaan muistuttaa Dvořákin slaavilaisittain mietiskeleviä dumka-osia. Jos avausosassa nousivat etualalle puupuhaltimet, hitaassa osassa kaihoa vuodattavat jouset, alkaen sellojen esittelemästä pääteemasta. Puhaltimet ottavat aloitteen auvoisana leijuvassa välitaitteessa.

Hitaan osan päätteeksi Dvořák merkitsi hyvin lyhyen tauon ja aloittaa Scherzon muistelemalla hetken (Andante con moto) edeltävän osan tunnelmaa. Päätaitteen pirteä ja nasevasti orkestroitu pääteema (Allegro scherzando) paljastaa pian energisen latauksensa ja saa kylkeensä leppeämmän välitaitteen.

Finaali (Allegro molto) käynnistyy dramaattisesti a-mollissa ja taistelee näyttävästi tietään kohti F-duuria. Viehkeä sivuteema jää kamppailun sivustakatsojaksi, mutta osan lopussa Dvořák palauttaa muistiin ensiosan valoisan luonnontunteen ja laskee sen hiipuvien sävelten perään komean koodan.

Teksti: Antti Häyrynen

Lotta Wennäkoski (s. 1970) kuuluu sukupolvensa mielenkiintoisimpiin ja omintakeisimpiin suomalaisiin säveltäjiin. Opiskeltuaan viulunsoittoa ja musiikin teoriaa Budapestin Bartók‑konservatoriossa Wennäkoski opiskeli musiikinteoriaa ja sävellystä Sibelius‑Akatemiassa, opettajinaan mm. Paavo Heininen, Kaija Saariaho ja Eero Hämeenniemi. Haagin kuninkaallisessa konservatoriossa (1998–99) hänen sävellyksenopettajanaan toimi Louis Andriessen.

Teosesittely: Antti Häyrynen

Edvard Grieg (1843–1907) on yhdistetty norjalaiseen identiteettiin niin vahvasti, että on toisinaan vaikea päätellä, mihin kansanmusiikki päättyy ja mistä Grieg alkaa. Kaksi pohjoismaista melodiaa jousille, op. 63 sai alkunsa vuonna 1870 pianokappaleina, jotka Grieg sovitti jousille vuonna 1895. Grieg esiintyi uransa alkupuolella enimmäkseen pianistina, mutta myöhemmin kapellimestarina.

Teosesittely: Antti Häyrynen

Toisen maailmansodan päättyminen toi säveltaiteeseen vapautumisen tunteen, joka sosialistisissa maissa oli kuitenkin ennenaikainen. Witold Lutosławskin (1913–1994) musiikki joutui vuonna 1947 Puolan kommunistisen puolueen kulttuurikritiikin kohteeksi.

Teosesittely: Antti Häyrynen

Zoltán Kodálylla (1882–1967) säveltäjän, tutkijan ja pedagogin roolit elivät rinnan tasavahvuisina. Hän sävelsi orkesterille kaksi tunnettua kansansävelmiin perustuvaa tanssisarjaa, Marosszékin tanssit (1930) ja Galantan tanssit (1933). Edellinen teos syntyi Arturo Toscaninia ja New Yorkin filharmonikoita varten ja jälkimmäinen Budapestin filharmonisen seuran 80‑vuotisjuhliin.

Tapiola Sinfonietta on vakiinnuttanut asemansa Suomen johtavana kamariorkesterina. Vuonna 1987 perustettu Espoon kaupunginorkesteri on 43 soittajan dynaaminen kokoonpano, jonka raikkaat ja vivahteikkaat tulkinnat saavat kiitosta aikakaudesta ja tyylisuunnasta riippumatta.

Orkesteri esiintyy usein ilman kapellimestaria, mikä kuuluu kamarimusiikillisena yhteissoittona, jossa jokaisella muusikolla on ratkaiseva rooli.

Vuodesta 2000 alkaen orkesterilla on ollut johtamismalli, jossa orkesterin taiteellisesta suunnittelusta vastaa kahden muusikon ja intendentin muodostama johtoryhmä. Keskustelevuus ja monitaiteellisuus ulottuvat myös yhteistyöhön taiteellisten partnereiden, residenssitaiteilijoiden sekä vierailevien kapellimestarien ja solistien kanssa. Kaudella 2025–2026 taiteellisina partnereina toimivat sellisti-kapellimestari Nicolas Altstaedt, kapellimestari Ryan Bancroft ja kitaristi-säveltäjä Marzi Nyman.

Orkesterin kotisali on Espoon kulttuurikeskuksessa, ja esiintymiset saavuttavat kuulijoita myös konserttisalien ulkopuolella. Poikkeuksellisen laaja-alainen yleisötyö tavoittaa Espoossa kaikki ikäryhmät kohtuvauvoista senioreihin.

Orkesteri vierailee säännöllisesti kotimaisilla festivaaleilla. Vierailut ulkomailla ovat vahvistaneet kansainvälistä tunnettuutta palkitun diskografian ohella.

Oikeudet muutoksiin pidätetään / Subject to change without notice.