Alfred Schnittke: Moz-Art à la Haydn 12'

Pjotr Tšaikovski: Mozartiana, sarja orkesterille nro 4 G-duuri, op. 61 25'

Gigue: Allegro
Menuet: Moderato
Preghiera: Andante non tanto
Theme et variations: Allegro giusto

Igor Stravinsky: Oktetto puhaltimille K041 16'

Sinfonia. Lento – Allegro moderato
Tema con variazioni. Andantino
Finale. Tempo giusto

Wolfgang Amadeus Mozart:  Kuusi saksalaista tanssia K.571 10'

D-duuri
A-duuri
C-duuri
G-duuri
B-duuri
D-duuri

Konsertin arvioitu kesto on n. 80 min, ja se loppuu n. klo 19.50.

Alfred Schnittke: Moz-Art à la Haydn 12'

Pjotr Tjajkovskij: Mozartiana, svit för orkester nr 4 i G-dur, op. 61 25'

Gigue: Allegro
Menuett: Moderato
Preghiera: Andante non tanto
Tema och variationer: Allegro giusto

Igor Stravinsky: Oktett för blåsinstrument K041 16'

Sinfonia. Lento – Allegro moderato
Tema con variazioni. Andantino
Finale. Tempo giusto

Wolfgang Amadeus Mozart: Sex tyska danser, K.571 10'

D-dur
A-dur
C-dur
G-dur
B-dur
D-dur

Konserten är cirka 80 minuter lång, och den avslutas omkring kl. 19.50.

Du får gärna ta bilder av konserten utan blixt. Tagga oss gärna @tapiolasinfonietta.
Alla slags inspelning av konserten är förbjuden.
Ta hänsyn och använd dofter sparsamt.
Vi följer principerna för trygga rum.

Alfred Schnittke: Moz-Art à la Haydn 12'

Pyotr Tchaikovsky: Mozartiana, Suite for Orchestra No. 4 in G major, Op. 61 25'

Gigue: Allegro
Menuet: Moderato
Preghiera: Andante non tanto
Theme et variations: Allegro giusto

Igor Stravinsky: Octet for Wind Instruments K041 16'

Sinfonia. Lento – Allegro moderato
Tema con variazioni. Andantino
Finale. Tempo giusto

Wolfgang Amadeus Mozart: Six German Dances, K.571 10'

D major
A major
C major
G major
B flat major
D major

The concert lasts approximately 80 minutes, and ends around 7:50 p.m.

You are free to take photos of the concert without flash. You may tag us @tapiolasinfonietta.
Recording of any kind during the concert is prohibited.
Please be considerate and use fragrances sparingly.
We have adopted the principles for safer space.

Kapellimestari ja viulisti Jan Söderblom tunnetaan monipuolisesta urastaan niin orkesterinjohtajana, kamarimuusikkona kuin konserttimestarina. Hän toimii Suomalaisen Kamariorkesterin taiteellisena johtajana sekä kahden festivaalin – Tammisaaren Kesäkonserttien ja Kauniaisten Musiikkijuhlien – taiteellisena johtajana. Söderblom on myös Helsingin kaupunginorkesterin 1. konserttimestari ja esiintyy säännöllisesti vierailijajohtajana sekä johtavana viulistina pohjoismaisissa orkestereissa. Hän on johtanut useita suomalaisia huippuorkestereita, kuten Radion sinfoniaorkesteria, Helsingin kaupunginorkesteria, Tampere Filharmoniaa, Lahden kaupunginorkesteria ja Tapiola Sinfoniettaa.

Oopperakapellimestarina Söderblom on vieraillut Ruotsin kuninkaallisessa oopperassa, Norrlandin oopperassa ja Suomen kansallisoopperassa. Hänen johtamansa Veli-Matti Puumalan Anna-Liisa -oopperan levytys sai Gramophone-lehden Editor’s Choice -maininnan.

Joonas Tikkanen on visuaalisen suunnittelun huippunimi, jolla on pitkä kokemus esityssuunnittelusta näyttämö-, sirkus- ja installaatiotaiteen parissa. Tikkanen on valmistunut Tampereen Taiteen ja viestinnän oppilaitokselta valo- ja videosuunnittelun koulutuslinjalta vuonna 2012. Hän on työskennellyt alalla vuodesta 2005 lähtien ja tehnyt ensimmäiset suunnittelutyönsä vuonna 2008. Hän on suunnitellut visuaalisia kokonaisuuksia useihin teoksiin tanssin, teatterin, musiikin sekä sirkus- ja installaatiotaiteen saralla.

Hänen viimeaikaisia suunnittelutöitään on nähty Tampereen Filharmonian, Tampere Talon ja Tampereen Teatterin yhteistuotantona tehdyssä Taru Sormusten Herrasta suurtuotannossa, Lauri Porran Helsingin Juhlaviikoilla Senaatintorin portailla esitetyssä Basso-teoksessa, Johanna Nuutisen HZ, Hyöky ja Skin Hunger tanssiteoksissa, Kenneth Kvarnströmin Bolero 2.0 tanssiteoksessa, Tero Saarisen tanssiteoksessa nimeltä Wedge sekä Tukholman Kaupunginteatterin päänäyttämöllä Kulla Gulla ja A Chorus LIne teatteriteoksissa.

Joonas Tikkanen on Tapiola Sinfoniettan kumppani Indie-sarjan konserttien suunnittelussa ja toteutuksessa.

Alfred Schnittke (1934–1998) sävelsi nipun erilaisia Moz‑Art‑teoksia, joista Moz‑Art à la Haydn on kollaasimainen teos vuodelta 1977. Siinä säveltäjä kujeilee Mozartin kanssa lähtökohtanaan tämän pantomiimimusiikki KV 446, josta on säilynyt vain ensiviulun stemma. Mozart sävelsi teoksen karnevaaleilla esitettävään commedia dell’arte ‑esitykseen, jossa hänen oli tarkoitus myös esittää Harlekiinia. Myös Schnittken teoksessa on huumoria, tosin enimmäkseen mustaa.

Melodiafragmentti seikkailee teoksessa eräiden muiden Mozartin (mm. sinfonia nro 40 g‑molli) aiheiden kanssa, mutta koherenttia kokonaisuutta ristiriitaisista aineksista ei synny. Teoksella on myös näyttämöllinen ulottuvuus kappaleen käynnistyessä pimeydessä ja muusikoiden siirtyillessä lavalla. Haydnilta on peräisin ”Jäähyväissinfonian” nro 45 coup de théâtre, esiintyjien poistuminen lavalta teoksen lopussa. Musiikin hajoaminen on alkanut jo aiemmin, kun väläyksittäin tunnistettavat sävelaiheet pulpahtelevat pinnalle atonaalisuuden merestä.

Historiallisten fragmenttien pyörittelyllä on myös synkkä puolensa, joka tiivistyy loppua kohden. Siinä ehkä ilmenee mahdottomuus tavoittaa Mozartin inspiraatiosta muuta kuin rippeet, jotka uiskentelevat riitasointuisessa avaruudessa vailla tietä kotiin. Schnittke muokkasi teoksen eri kokoonpanoille, joille on yhteistä klassisen kauneuden dekonstruktio dystooppisesta nykyajasta käsin. Mozartin musiikki on ajettu historian paperisilppurin läpi ja sen jälkeen yritetty liimata uudelleen kokoon.

Teosesittely: Antti Häyrynen

Wolfgang Amadeus Mozart oli Pjotr Tšaikovskin (1840–1893) musiikillinen esikuva, jonka musiikki tuntui venäläissäveltäjästä tekniikaltaan ja tyyliltään taivaalliselta inspiraatiolta. Tšaikovski ei ollut realistinen arvioidessaan 1700‑luvun lopun maailman kauneuden, aatelisen sivistyksen ja jalokäytöksisyyden aikakaudeksi, mutta hänelle tuo ihanne tarkoitti ennen kaikkea vastakohtaa hänen kokemalleen oman aikansa arkisuudelle.

”Mozart valloittaa minut, hän tekee minut onnelliseksi, lämmittää minua ja mitä pitempään elän, sitä enemmän rakastan häntä”, kertoi Tšaikovski veljelleen. Vuonna 1887 hän kirjoitti vuoristoretkeltä Kaukasukselta kustantajalleen Jürgensonille: ”Olen joka päivä tunnin ajan orkestroinut Mozartin pianokappaleita, joista aion koota sarjan vuoden loppuun mennessä.” Orkesterisarja valmistui heinäkuun lopussa Aachenissa (Aix‑La‑Chapellessa) ja säveltäjä johti itse kantaesityksen.

Tšaikovski arvioi omaa osuuttaan neljännessä orkesterisarjassaan op. 61 vaatimattomasti: ”Orkestroinnissani olen lisännyt soinnutukseen yksityiskohtia ja muuttanut hieman kappaleita.” Tšaikovski valitsi sovitettavaksi pianokappaleita, jotka 1880‑luvulla olivat yleisölle tuntemattomia. Hänen tavoitteenaan oli esitellä ”menneisyyttä nykyaikaisena versiona”, eli ajankohtaistaa kuulijoilleen Mozartin teosten kauneuden ja etevyyden.

Mozartiana-sarjan avaus on Mozartin myöhäinen ja polyfoninen Gigue KV 574 (Allegro), jonka Tšaikovski soitintaa oivaltavasti. Varhaisempi Menuetti KV 355 (Moderato) saa kamarimusiikillisen keveän ja rakastavan asun. Tšaikovskin luomat sävyt ovat nostalgisia, ja hän jättää 1700‑luvun hovitanssin askelkuviot viitteellisiksi.

Hitaaksi osaksi Tšaikovski poimi Mozartin myöhäisen ja nykyään hyvin tunnetun motetin Ave verum corpus KV 618, johon hän oli tutustunut Franz Lisztin laatimana pianoversiona. Otsikollaan (Preghiera (Rukous), Andante non tanto) ja soitinnuksellaan (mm. harppu) Tšaikovski kohottaa sävelmän taivaalliseksi kauneusnäyksi.

Mozartin Kymmenen muunnelmaa KV 455 Christoph Willibald Gluckin laulunäytelmästä Die Pilgrime von Mekka (Mekkan pyhiinvaeltajat) on erikoinen, mutta osuva valinta Tšaikovskin orkesterisarjan finaalimuunnelmien (Thème et variations) aiheeksi. Mozartin pianomuunnelmat pohjautuvat Gluckin koomiseen bassoaariaan Unser dummer Pöbel meint (Yksinkertainen rahvaamme uskoo), mutta Tšaikovski ei näytä hyödyntäneen kappaleen parodista luonnetta, vaan enemmänkin sen kansanomaista hyväntuulisuutta.

Finaalissa Tšaikovski innostuu erilaisista soitinnusideoista, ja osa onkin laajempi kuin sarjan muut kappaleet yhteensä. Muunnelmiin on kylvetty viehkeitä sooloja – kuten viulu yhdeksännessä ja klarinettien kadenssi viimeisessä muunnelmassa – ja säveltäjä peluuttaa eri soitinryhmiä svengaavasti toisiaan vastaan. Muunnelmien päätöskohtaus laajenee ilmeikkääksi freskoksi, joka kuitenkin säilyttää teoksen kamarimusiikillisen hengen.

Teosesittely: Antti Häyrynen

"Kadun toisella puolella asuva papukaija häiritsee työtäni okteton parissa idioottimaisilla huudoillaan ja jäljittelyllään.” (Stravinsky)

Vuonna 1922 valmistunutta puhallinoktettoaan varten Igor Stravinsky keksi kaksi erilaista syntyhistoriaa. Tunnetumman mukaan hänellä ei teosta aloittaessaan ollut mielessään muuta kuin musiikin hahmot, ei kokoonpanoa. Toinen, päinvastaisessa järjestyksessä etenevä kertomus piilottaa luovan impulssin unen hämärään: ”Oktetto sai alkunsa unessa. Löysin itseni pienestä huoneesta soittajajoukon ympäröimänä, heidän soittaessaan miellyttävältä kuulostavaa musiikkia. En tunnistanut kappaletta, enkä muistanut siitä mitään seuraavana päivänä, mutta muistan arvuutelleeni – unessa – kuinka monta soittajaa oli. Saatuani luvuksi kahdeksan, katsoin uudestaan, ja näin heidän soittavan fagotteja, pasuunoja, trumpetteja, huilua ja klarinettia. Heräsin unikonsertin ilahduttamana ja aloin seuraavana aamuna säveltää oktettoa.”

Stravinskyn kuvaus varsinaisesta sävellystyöstä on korostetun käytännöllinen: ”Oktetto valmistui nopeasti. Ensimmäinen osa syntyi ensimmäiseksi, sitten toisen osan valssi. Toisen osan alkuteema on johdettu valssista. Kun huomasin sen, käsitin aiheen ihanteelliseksi variaatioille.”

Viimeinen muunnelma, fugato, on toisen osan huipentuma ja epäilemättä koko okteton kiintoisin jakso.” Stravinskyn abstrahointiprosessin kohteena oktetossa ovat klassiset muodot sekä kontrapunkti. Stravinsky ei jäljittele niinkään jonkin aikakauden tai säveltäjän kontrapunktia kuin itse kontrapunktin ideaa. Samalla tavoin hän karsii dynamiikkaa jättäen jäljelle mustavalkoiset forte ja piano ‑vaihtoehdot.

Stravinsky ei muista mainita, millä tavoin oktetto jäljittelee klassisia muotoja. Avausosa on sonaattimuotoinen ja toisen osan rondon ja variaatiomuodon yhdistelmä seuraa Mozartin esimerkkiä pianokonsertosta nro 22. Muunnelmat yhdistävät pelottomasti valssia, can‑cania ja fuugaa. Finaali on myös rondo, jonka pohjana näyttäisi olevan slaavilainen piiritanssi, horovod.

Musiikin huoleton luonne – kuin papukaija toistelemassa vanhoja hittejä – jättää pahaa‑aavistamattoman kuulijan puolustuskyvyttömäksi teoksen moderneille piirteille. Oktetto elollistaa puhaltimensa ikään kuin näytelmän tai kuvitteellisen keskustelun hahmoiksi. Soitinpersoonallisuuksilla ja niiden yhdistelmillä on usein humoristinen sävy, mutta kaiken aikaa myös virtuoosinen tarkkuus.

Teosesittely: Antti Häyrynen

”Prima ballerina oli hyvä. Hänen kerrotaan olevan hyvän näköinen, mutta en ole nähnyt häntä läheltä. Siellä oli myös pelletanssija: hän osasi pieraista joka kerta kun hyppäsi.” 14‑vuotiaan Wolfgang Amadeus Mozartin raportti Milanosta sisarelleen Salzburgiin kertoo tanssimisen eri sfääreistä. Varmaa on, että Mozartille tanssit eivät merkinneet pelkästään rokokoohen­kistä siroa askeltamista, vaan musiikin kokemista fyysisesti ja maanläheisesti kuten nykyajan reiveissä tai rock‑tapahtumissa.

Mozart oli innokas tanssija ja hänen tanssivarustukseensa kuului Harlekiini‑puku, josta kuvastui tanssiharrastukseen liittynyt anarkian henki. Keisarillisen Hofburgin Redouten‑salien laskiaistanssit olivat avoimet kaikille kansankerroksille, ja naamiaisasuissa he saattoivat juhlia tasaveroisina. Kun Mozart vuonna 1787 nimitettiin keisarillisen ja kuninkaallisen kamarimuusikon virkaan, hän toivoi, että titteli olisi tulevaisuudessa tuonut hänelle vakaviakin sävellystehtäviä. Toisin kävi, Wienin hovi tilasi häneltä tukuittain tansseja, joita hoviorkesteri esitti karnevaaliaikana Redouten‑salin tanssiaisissa.

1700‑luvun lopun suosikkitanssit erosivat toisistaan niin luonteen kuin askelkuvioiden puolesta. Menuetti oli perinteikäs hovitanssi ja taidemusiikin karakteriosana tuomittu kuolemattomuuteen. Saksalainen tanssi (Deutsche Tanz, Allemande) oli rahvaan paritanssi, joka yleistyi vuosisadan loppua kohden kehittyäkseen myöhemmin ländleriksi ja valssiksi. Sen tyyliin kuuluivat alkujaan iloisen pyörähtelyn lisäksi kaikenlaiset hypyt ja loikat.

Kuusi saksalaista tanssia KV 571 valmistuivat helmikuussa 1789, kun Mozartilta ei tilattu enää mitään suuria teoksia. Rikkaasti soitinnetut kuusi tanssia rakentavat herttaisuudessa kilpailevan kimaran, joka ennakoi Strauss‑dynastian saavutuksia seuraavalla vuosisadalla. Rumpujen ja lautasten räime finaalitanssissa saattoi olla kaikuja turkkilaissotien janitsaarisoittimista. Ensimmäinen ja viimeinen tanssi D‑duurissa sitovat kokonaisuuden yhteen.

Teosesittely: Antti Häyrynen

Heinäkuussa 1822 Franz Schubert kirjoitti elämäkerrallisen proosatekstin, jolle Ferdinand-veli antoi myöhemmin otsikon ”Minun uneni” (Mein Traum). Tekstissä Schubert kuvaa elämäänsä suuren sisarusparven poikkeusyksilönä, joka joutuu konfliktiin isänsä kanssa, pakenee kotoaan ja palaa sinne kuultuaan äitinsä kuolemasta. Jouduttuaan uudelleen välirikkoon isänsä kanssa hän karkaa jälleen vaeltavaan elämään. Mystisessä näyssä hän päätyy hurskaan neitsyen haudalle, jossa syntyy sovinto isän, pojan ja koko maailman välille.

Ferdinand-veljen säilyttämällä ja myöhemmin Robert Schumannille antamalla tekstillä oli todellisuuspohja nuoren Schubertin elämässä. Schubertin äiti Elisabeth kuoli 55-vuotiaana vuonna 1815. Opettajana työskentelevä isä toivoi Franzista työnsä jatkajaa ja karkotti itsenäisyyttä tavoittelevan nuoren säveltäjän kahdesti kotoaan. Tekstissä esiintyy monia Schubertin musiikissa esiin nousevia aiheita, kuten vaeltaminen, yksinäisyys, lohdutus ja vastausta vaille jäävä rakkaus.

Vuonna 1822 Schubert aloitti myös h-molli-sinfonian säveltämisen ja sai valmiiksi kaksi osaa, mutta ei jäljellä olevina vuosinaan saattanut teosta loppuun. Jo vuonna 1938 musiikintutkija Arnold Schering esitti, että ”Keskeneräisen” sinfonian kaksi osaa kuvastaisivat proosatekstin kahta puoliskoa. Ajatus on noussut uudelleen esiin 2000-luvulla. Keskeisin on oletus, että Schubert jätti h-molli-sinfonian tarkoituksella kesken, koska oli muotoillut musiikiksi proosatekstissään kuvailemansa elämänsä ristiriidat sekä niiden sovinnon, eikä löytänyt niille perusteltavaa jatkoa.

Teosesittely: Antti Häyrynen

Then, young girls naked and slender as reeds,
Danced the Shadow of the North Wind.
First they stood quiet as a field of corn
upon a still day.

And muted drums murmured of the drowsy heat.
Then the reed pipes
whispered of the evening breeze,

And the dancers’ arms rippled
like a breeze-stirred meadow
When the grass is high.

Then they moved gently as leaves flutter with the first breathing of a storm.
The wind strengthened to the melody of harps
And they swayed like papyrus
bowing in the marsh.

And the music heralded the storm
They were like trees where branches
Clasp, great winds and cater their leaves
As tempest driven offerings to the racing clouds.

Thunder muttered to the surge of drums
Until it seems that we were encompassed by a mighty storm
And as the music drifted into peace
The dancers’ rhythm turned to gentleness
Then the music enfolded quietness
And they were still, as trees upon a silent evening.

Always must I be Pharaoh,
Remote and wise and undisturbed
With no save Neyah I put off this garment of control.

I could not even be impatient
When the mirror showed my hair unsmooth,
Nor if the outline of my eye was smudged,
Could I throw wax upon the floor,
As I sometimes longed to do.

Always I had to preserve an unflawed calm,
As though the light around me shore like pearl
Instead of being flickered with the red of anger.

None knew that I felt like a harp to tightly strung,
Which at a touch giving forth harsh discords.

That crowns and wigs and
ceremonial robes were heavy
After a tunic and loose hair,
That to sit immobile a throne tired my muscles
Which were used to freedom.

In the temple I had been much alone
But now except when I was sleeping,
or in my sanctuary,
People were always with me,
People to whom I must be wise and kind.

There was no one who knew my secret
doubts and fears,
Or heard the foolish,
angry words that did not pass my lips,
But shouted in the silence of my thoughts.

Neyah and I were together, yet I was lonely:
Though I had his companionship,
I longed for that double link where each to each
Is like the balanced scale.

I could not tell Neyah of my longings,
Because I feared he would be sorrowful if he knew
That though I ruled beside him,
I still felt the loneliness of all women
Who do not have a man to share their lives with.

Tapiola Sinfonietta on vakiinnuttanut asemansa Suomen johtavana kamariorkesterina. Vuonna 1987 perustettu Espoon kaupunginorkesteri on 43 soittajan dynaaminen kokoonpano, jonka raikkaat ja vivahteikkaat tulkinnat saavat kiitosta aikakaudesta ja tyylisuunnasta riippumatta.

Orkesteri esiintyy usein ilman kapellimestaria, mikä kuuluu kamarimusiikillisena yhteissoittona, jossa jokaisella muusikolla on ratkaiseva rooli.

Vuodesta 2000 alkaen orkesterilla on ollut johtamismalli, jossa orkesterin taiteellisesta suunnittelusta vastaa kahden muusikon ja intendentin muodostama johtoryhmä. Keskustelevuus ja monitaiteellisuus ulottuvat myös yhteistyöhön taiteellisten partnereiden, residenssitaiteilijoiden sekä vierailevien kapellimestarien ja solistien kanssa. Kaudella 2025–2026 taiteellisina partnereina toimivat sellisti-kapellimestari Nicolas Altstaedt, kapellimestari Ryan Bancroft ja kitaristi-säveltäjä Marzi Nyman. Residenssitaiteilijana työskentelee pianisti Irina Zahharenkova.

Orkesterin kotisali on Espoon kulttuurikeskuksessa, ja esiintymiset saavuttavat kuulijoita myös konserttisalien ulkopuolella. Poikkeuksellisen laaja-alainen yleisötyö tavoittaa Espoossa kaikki ikäryhmät kohtuvauvoista senioreihin.

Orkesteri vierailee säännöllisesti kotimaisilla festivaaleilla. Vierailut ulkomailla ovat vahvistaneet kansainvälistä tunnettuutta palkitun diskografian ohella.

Oikeudet muutoksiin pidätetään / Subject to change without notice.

*Poissa kevään 2026 / Absent spring 2026.